On helppo ymmärtää, että miksi Hankoa pidetään yhtenä Suomen parhaista kesäpaikoista loman viettoon. Aurinko paistaa melkein pilvettömällä taivaalla ja ollaan meren äärellä.
Kaikki eivät kuitenkaan pääse nauttimaan lomatunnelmasta, sillä Hangossa on käynnissä myös taistelusukeltajakoulutus.
Tämänpäiväisen harjoituksen tavoitteena on suunnistaa veden alla. Sukeltajien on määrä löytää lähtöpaikastaan ensin välietapille, ja sen jälkeen rantautumispaikkaan.
Rantautumisen jälkeen lähdetään lähestymään kohdetta, jossa on panttivanki ja hänet vapautetaan. Esitiedon mukaan rakennuksessa tai sen läheisyydessä on kolme henkilöä, joista yksi on panttivanki.
Tänään harjoitellaan poliisille annettavaa virka-apua. Varusmiehet eivät kuitenkaan todellisuudessa osallistu vaativiin virka-aputehtäviin. Vain kantahenkilökunta voi antaa virka-apua vaativissa tilanteissa.
Sukellusvarusteet näyttävät painavilta, mutta henkilökunnan mukaan taistelusukeltajien varusteet ovat keveimmästä päästä. Ne ovat myös huomattavasti kevyempiä, kuin varusteet, joiden kanssa varusmiehet ovat aiemmin sukeltaneet.
Harjoituksessa varustukseen kuuluu myös muovinen kopio MP5-konepistoolista. Se on oikean aseen painoinen, eikä vahingoitu sukelluksista.
Vaikka oikeat aseet toimivat märkänä, merivesi ei tee niille hyvää pitkällä aikavälillä. Harjoittelu harjoitusaseen kanssa on myös turvallisempaa, koska sillä ei voi sattua vahingonlaukauksia.
Suunnistajalla on myös kompassi.
Harjoitus alkaa venesiirtymällä pudotuspaikalle. Sukeltajien partio liukuu kumiveneen reunalta veneen. Kun tarkastukset pinnalla on tehty, kouluttaja antaa partiolle luvan aloittaa sukellus.
Harjoituksessa on mukana poijut, joiden avulla seurataan sukeltajaparien etenemistä. Parista aina toinen suunnistaa ja toinen seuraa.
Sukellusvauhti ei ole nopea, sillä 500 metrin etenemiseen menee puolisen tuntia. Nopeuteen ei pyritä, koska se kuluttaa nopeammin happea kaasupulloista. Happisukeltaminen on fyysisesti kuormittavaa. Parin tunnin sukellus on verrattavissa kahden tunnin juoksulenkkiin.
Suunnistajan on otettava huomioon meren virtaukset, jotta pari pysyy oikeassa suunnassa. Meressä näkyy välillä päitä pinnalla, sillä aika ajoin on tarkistettava, että ollaan menossa oikeaan suuntaan.
Näkyvyys vedenpinnan alapuolella on harjoitusten aikaan noin 4 metriä suuntaansa, eli vesi on Suomen oloissa varsin kirkasta.
Sukeltaminen on varusmiesten näkökulmasta jännittävää ja haastavaa. Vedessä liikutaan kolmiulotteisessa avaruudessa. Kompassia ja oikeaa sukellussyvyyttä on seurattava herkeämättä. Ryhmässä huolehditaan myös, että kaikki pysyvät mukana.
Sukeltaminen on myös kylmää, kesälläkin. Vaikka onkin lämmin kesäpäivä, ja jo t-paidassa tulee kuuma, sukelluksen jälkeen on varmasti kylmä.
Sukellus päättyy rantautumiseen.
Rantautumisen pitäisi olla mahdollisimman huomaamaton ja tapahtua salassa. Sukeltajien pitää välttää turhaa pinnalle nousemista rannan läheisyydessä, jotta paljastumisen riski on pienempi.
Pitkillä tehtävillä sukelluspuku riisutaan, mutta siirtymä rannasta saunalle, jossa panttivankia pidetään, on vain 200 metrin päässä.
Sukelluspuku pysyy päällä, ja samalla saa myös hien pintaan. Rynnäkössä tarpeettomat varusteet, kuten kaasupullo, sukelluslaite, räpylät ja maski, jätetään rannalle piiloon.
Partiot lähtevät rauhallisessa tahdissa rannalta koti saunamökkiä. Heidän tulee liikkua mahdollisimman äänettömästi maaston suojassa.
Mökin pihaa vartioiva aseistettu henkilö havaitsee lähestyvät taistelusukeltajat ja kohottaa aseensa.

Partio vastaa tuleen ja vartiomies on tehty vaarattomaksi lopullisesti.
Sisältä mökistä kuuluu panttivangin huuto.
Partio tekee rynnäkön saunamökkiin. Kaappaaja saadaan eliminoitua, mutta panttivanki haavoittuu.
”Pirjoa” esittävä henkilö eläytyy rooliinsa täysillä, ja esitys pesee mennen tullen keskivertokesäteatterin. Hän ruiskauttaa pullosta tekoverta, joka esittää ampumahaavaa.
Tekoveri on tarpeen, koska partioiden tehtävänä on harjoitella myös taisteluensiapua.
Harjoitus päättyy tähän. Kaikki ryhmät saavat palautteen tehtävästä. Palaute on ulkopuolisen silmiin hyvin annettua ja konkreettista: onnistumiset huomioidaan ja kehityskohdat kerrotaan rakentavasti.
Taistelusukeltajakurssille haetaan aina valintakokeen kautta. Taistelusukeltajaksi on kaksi polkua. Kurssin voi käydä joko varusmiehenä tai henkilökuntana varusmiespalveluksen jälkeen.
Koulutus kestää vuoden ja alkaa tammikuussa. Sukelluskoulutus alkaa huhtikuussa ja loppuu elokuun alussa. Silloin sukelletaan paljon, useita kertoja viikossa. Sen jälkeen sukellusta käytetään siirtymismenetelmänä. Syksyllä sukelletaan pimeäsukelluksia.
Sukelluksia voi tulla vuoden aikana koulutuksessa 70–80 kertaa. Vertailun vuoksi: Laskuvarjojääkärit hyppäävät oman koulutuksensa aikana 5–15 kertaa.
Taistelu- ja raivaajasukeltajakurssit järjestetään vuorovuosin. Seuraava kurssi on raivaajasukeltajakurssi, jonka hakuaika päättyy 31.7. Valintakoe järjestetään viikolla 35.