• Kyseenalaista kunniaa jaossa ‒ Suomen surkeinta kylätietä etsitään jälleen

    Vuoden 2023 surkein kylätie valitaan yleisöäänestyksellä marraskuun lopulla.
    Viime vuonna Suomen surkeimman tien kisan voitti kuva Siikajoentiestä.
    Viime vuonna Suomen surkeimman tien kisan voitti kuva Siikajoentiestä.  Kuva: Olli Alakorpi
    Uutiset|Liikenne
    29.9.202311:45
    Terhi Torikka

    Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä. Kilpailulla yhdistykset haluavat muistuttaa, että vähäliikenteinen maaseudun tie ei ole vähempiarvoinen.

    ”Maaseudun tiestö on Suomen kaupunkien ja kasvukeskusten elämää mahdollistavaa lähiverkkoa, joka tuottaa monenlaista taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä maaseudulle että kaupunkeihin”, yhdistysten tiedotteessa muistutetaan.

    Suomen Kylät ry muistuttaa, että maaseudun veronmaksajatkin ansaitsevat vastinetta veroilleen.

    ”Kuvakilpailu tuo esiin tiestömme kuntoa ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Viemme päättäjille viestiä, että ambulanssien ja pelastusviranomaisten on pystyttävä ajamaan myös maaseudulla. Nyt tarvitaan tekoja. Korjausvelka ei saa enää kasvaa. Tunnin junien sijaan on maaseudun tiestöä puolustettava liikennepolitiikan resurssijaossa”, toteaa Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto tiedotteessa.

    Tiestön korjausvelka on jatkanut kasvuaan ennätysalhaisen päällystysohjelman ja rajun kustannusten nousun myötä, tiedotteessa muistutetaan.

    Tilanteeseen on luvattu muutosta.

    ”Hallitus on osoittamassa budjetissa 250 miljoonaa tieverkon korjausvelan alentamiseen ja se tulee akuuttiin tarpeeseen. Korjausvelka realisoituu jatkuvasti etenkin vähäliikenteisen tieverkon käyttäjille”, toteaa Suomen Tieyhdistys ry:n toimitusjohtaja Simo Takalammi tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Liikenne | ”Hampaatkin putoavat suusta” – Äänestä Suomen surkein kylätie kahdeksasta kauheasta vaihtoehdosta

    Suomen surkein kylätie vuosimallia 2023 valitaan yleisöäänestyksellä marraskuun lopulla. Tien voi ilmoittaa kilpailuun lähettämällä kuvan ja kirjoittamalla, miten tie hankaloittaa elämää. Kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät sivustolta: www.suomenkylat.fi/surkeinkylatie

    Viime vuonna kilpailun voitti Olli Alakorven ottama kuva Siikajoella sijaitsevasta Siikajoen tien sorapintaisesta osuudesta. Voitto huipentui Suomen surkeimman kylätien kansanjuhlaan Siikajoella.

    Lisää aiheesta
    • Kuvatulla tieosuudella soratien kantavuus on pettänyt ja auto on vajonnut pohjaansa myöten. Tie on sorapintaiselta osuudeltaan vähäliikenteinen ja sillä on 80 km/h nopeusrajoitus.

      Autot | Tämä kylätie valittiin Suomen surkeimmaksi ‒ näin tietä ylläpitävä ely-keskus kertoo tien ylläpidosta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin