• Lukijalta: Hyvinvointialueen johtajat esittävät säästöjä kohteisiin, joihin pitäisi panostaa

    Nyt olisi aika tarkastella esimerkiksi mammuttiorganisaatioiden johtamisjärjestelmiä, kirjoittaa sote-säästöjä kritisoiva Superin puheenjohtaja Päivi Inberg. ”Kentältä kuulee viestiä, ettei esihenkilöillä ole aikaa henkilöstöpolitiikkaan, kun he joutuvat tekemään niin paljon hallinnollista työtä.”
    Hoivakodin arkea. Kuvituskuva.
    Hoivakodin arkea. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Yhteiskunta
    2.10.202414:52
    Lukijalta
    Päivi Inberg

    Hyvinvointialueen johtajat esittivät talousahdingossaan maan hallitukselle mittavaa palveluiden karsimista (HS 22.9.). Ja mistä he säästäisivät? Niiltä, joilla ei ole mitään sananvaltaa yhteiskunnassamme eli kouluterveydenhuollosta, neuvolapalveluista, lastensuojelusta ja vanhusten hoidosta. Piti hieraista silmiään, kun uutista luki.

    Kolme ensimmäistä säästökohdetta kohdistuu suoraan siihen väestön osaan, johon meidän tulisi ennemminkin panostaa.

    Lastensuojelussa jo nyt yksi työntekijä hoitaa 30 lapsen asioita. Kouluterveydenhuollon ja neuvolapalveluiden resursseja on aikojen saatossa pikkuhiljaa vähennetty. Kouluterveydenhuoltoa on esitetty tarjottavaksi vain niille lapsille, jotka sitä tarvitsevat. Miten siis käy niille lapsille, jotka eivät pääse edes mahdolliseen seulaan, jossa todetaan jokin hoitoa vaativa ja lapsen hyvinvointia uhkaava tekijä?

    Entä vanhustenhoito? ”Ei mitään mitoituksia”, sanovat hyväpalkkaiset sote-johtajat.

    Mikä hoitajamitoituksessa on niin punainen vaate, että siitä luopuminen pelastaa sote-alueiden rahoituksen? Vai onko kyse siitä, että vanhustenhoito on helppo kohde.

    Hoivakriisi vuonna 2019 osoitti meille millaisen kaaoksen voi saada aikaan, kun henkilökuntaa ei ole riittävästi. Nyt olisi aika tarkastella esimerkiksi mammuttiorganisaatioiden johtamisjärjestelmiä. Kentältä kuulee viestiä, ettei esihenkilöillä ole aikaa henkilöstöpolitiikkaan, kun he joutuvat tekemään niin paljon hallinnollista työtä. Mitä nuo tehtävät ovat? Tuotetaanko esimerkiksi paljon tietoa, jolla ei lopulta tehdä mitään?

    Entä kuinka monta miljoonaa menee erilaiseen hankehumppaan? Hankkeita on kymmeniä ellei satoja, jotka haudataan, kun hanke on ohi.

    Päivi Inberg

    Superin puheenjohtaja

    Artikkelin aiheet
    hyvinvointialueet
    sote-säästöt
    Päivi Inberg
    henkilöstöpolitiikka
    vanhustenhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle