• Luke ennustaa runsasta puolukkasatoa, vaikka kesä oli kuiva

    Pölytys onnistui hyvin, ja puolukka kestää kuivuutta paremmin kuin mustikka.
    Puolukka pärjäsi tänä vuonna paljon mustikkaa paremmin.
    Puolukka pärjäsi tänä vuonna paljon mustikkaa paremmin. Kuva: LEHTIKUVA / ANNE SALOMÄKI
    Uutiset
    24.8.202114:21
    STT

    Syksyn puolukkasadosta on tulossa runsas, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Vaikka helteinen kesä kuritti kypsyvää puolukkaa erityisen kuivilla alueilla, puolukan pölytys onnistui keskimääräistä paremmin.

    Helteet pitivät puolukkaa pölyttävät hyönteiset aktiivisina. Lisäksi puolukka kestää kuivuutta paremmin kuin esimerkiksi mustikka, jonka sato kuivui kehnonlaiseksi.

    Tosin puolukkakaan ei kestä kuivuutta määräänsä enempää, erikoistutkija Rainer Peltola toteaa Luken tiedotteessa.

    "Keskimäärin alle 70 prosenttia puolukan raakileista on tähän mennessä kehittynyt kypsiksi marjoiksi saakka. Yleensä vastaava osuus on yli 80 prosenttia", Peltola sanoo.

    "Raakileiden määrä oli kuitenkin niin suuri, että kypsää marjaa näyttäisi tulevan oikein mukavasti."

    Luken mukaan ensimmäisiä hillopuolukoita on poimittu jo lähes koko maassa. Makeampaa puolukkaa sen sijaan saadaan odotella vielä ainakin viikon ajan eteläistä Suomea myöten.

    Artikkelin aiheet
    puolukka
    marjasato
    Luonnonvarakeskus Luke
    sää ja kuivuus
    Rainer Peltola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle