• Päivittäistavarakaupan Luoto MT:n kauppatapakyselystä: Tulos ei vastaa sitä viestiä, jonka olemme saaneet elintarviketeollisuuden yrityksistä

    Nyt esitetyillä valtuuksilla Päivittäistavarakauppa ry ei kannata ruokavaltuutettua.
    Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto pitää kyselyn tuloksia harmillisina. Kuvituskuva.
    Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto pitää kyselyn tuloksia harmillisina. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    27.3.201820:15
    Matti Tuominen

    MT kertoi aiemmin, että elintarvikeyritysten ylimmän johdon mielestä kaupan asema on elintarvikeketjun toiminnan kannalta liian vahva. Kyselyyn vastasi 29 elintarvikeyritysten johtajaa.

    Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto pitää kyselyn tuloksia harmillisina. Hän huomauttaa, että Päivittäistavarakauppa ry on teettänyt aiemmin laajemman elintarvikeketjun kauppasuhteita koskevan tutkimuksen, jossa saatiin tästä tutkimuksesta poikkeavia tuloksia.

    "Tottakai on harmillista lukea tämmöistä", hän sanoo.

    Luoto toteaa, ettei kyselyn tulos vastaa sitä viestiä, jonka he ovat saaneet elintarviketeollisuuden yrityksistä.

    "Käsittääkseni tämä ei vastaa sitä linjaa, mitä heidän hallinnossaan on tästä keskusteltu", Luoto huomauttaa.

    Nyt esitetyillä valtuuksilla Päivittäistavarakauppa ry ei kannata ruokavaltuutettua. Luodon mukaan ruokavaltuutetun toimivalta menee päällekkäin nykyisen itsesäätelyjärjestelmän kanssa.

    Luodon mukaan yksi askel siinä, ettei kaupan asemaa jatkossa koettaisi enää liian vahvaksi, olisi se, että lainsäädännön pohjalla olisi perusteellinen tutkimus päivittäistavarakaupan tilanteesta.

    "Täytyisi tarkastella kokonaisuutena sitä, mitä tässä on tehty", Luoto sanoo.

    Yhtenä vaarana elintarvikemarkkinalaissa päivittäistavarakaupan pomo näkee sen, että laki saattaa vaikeuttaa kaupan ja pientuottajien välistä kaupankäyntiä tuomalla siihen lisää byrokratiaa. Toisaalta riski on Luodon mielestä se, että kotimaiset ja ulkomaiset toimijat joutuvat eriarvoiseen asemaan.

    "Jos Suomen markkinoille tulee uusia toimijoita jostain muualta, tuleeko tämä lainsäädäntö koskemaan heitä?", hän pohtii.

    Lue lisää:

    MT:n selvitys: Elintarvikeyhtiöt kannattavat ruokavaltuutettua – kaupan asema edelleen liian vahva

    Artikkelin aiheet
    päivittäiskauppa
    elintarviketeollisuus
    ruokavaltuutettu
    kauppasuhteet
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle