• Noin puoli miljoonaa suomalaista sairastaa sokeritautia – korkealla verenpaineella ja diabeteksella yhteys

    Kumpaankin tautiin vaikuttavalla lääkityksellä olisi suuri kansanterveydellinen merkitys.
    Verenpaineen hallintaon diabeetikoilla ollut erityisen haastavaa.
    Verenpaineen hallintaon diabeetikoilla ollut erityisen haastavaa. 
    Uutiset
    13.3.202222:00
    Heikki Arvilommi

    Suomessa on noin puoli miljoonaa diabetes- eli sokeritautipotilasta. Heistä valtaosa sairastaa kakkostyypin diabetesta eli niin sanottua aikuisiän sokeritautia. Vielä useampi eli ainakin noin miljoona suomalaista kärsii kohonneesta verenpaineesta.

    Taudit ovat kytköksissä, sillä verenpainepotilailla aikuisiän diabetes on kaksi kertaa yleisempi kuin normaalipaineisilla. Tätä yhteyttä ei ole pätevästi selitetty. Vaan nytpä näyttäisi linkki löytyneen uudessa tutkimuksessa.

    Brittien, australialaisten ja muutaman muun maan tutkijoiden yhteisessä tutkimuksessa käytettiin geenien ilmaantuvuutta seuraavia menetelmiä. Ne paljastivat, että linkki voisi olla GLP-1 eli glukagonin kaltainen peptidi 1.

    GLP-1 on hormoni, joka liittyy veren sokerin säätelyyn. Sitä erittyy suolessa aterian jälkeen. GLP-1 aktivoi haimaa lisäämään insuliinin eritystä ja vaikuttaa maksassa tapahtuvaan sokerin tuotantoon.

    Tämä uusi tutkimus osoitti hormonin säätelevän myös verenpainetta. Nimittäin kaulassa kaulavaltimoiden haarassa on niin sanottu hankakeränen tai karotiskerä, joka aistii verisuonten toimintaa ja muuntelee muun muassa verenpainetta vagus- eli kiertävähermon kautta.

    Tutkijat totesivat keräsessä olevan soluja, jotka reagoivat GLP-1-hormoniin. Tätä kautta sokeriaineenvaihduntaan vaikuttava hormoni siis osallistuu myös verenpaineen säätelyyn. Näin se alentaa sekä sokereita että paineita.

    Sokeritaudin hoidossa on jo käytössä GLP-1-hormonin kaltaisia lääkkeitä. Itse asiassa uusi havainto selittää, miksi yksi niiden oheisvaikutus on lievä verenpaineen lasku.

    Tutkijat odottavat, että ryhmän lääkkeistä voisi löytyä uusia tehokkaita valmisteita myös verenpainetaudin hoitoon, kenties jopa yhteinen lääke kumpaankin tautiin. Asia voi olla merkityksellinen, sillä verenpaineen hallinta diabeetikoilla on ollut erityisen haastavaa.

    Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta, sillä korkea verenpaine ja diabetes muodostavat yhdessä huomattavan sydäntautien ja aivojen verenkiertohäiriöiden riskitekijän. Kumpaankin tautiin vaikuttavalla lääkityksellä olisi suuri kansan­terveydellinen merkitys.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Artikkelin aiheet
    diabetes
    verenpaine
    GLP-1-hormoni
    tutkimus
    kansanterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria