• Kysely: Sähkökatkot aiheuttaisivat haittaa 85 prosentille yrityksistä ‒ Monissa yrityksissä toiminta pysähtyisi kokonaan

    Yrityksistä 37 prosenttia sanoo varautuneensa mahdollisiin sähkökatkoihin, mutta 55 prosenttia kertoo, ettei ole varautunut.
    Yrityksille voi koitua haittaa sähkökatkoista esimerkiksi laiterikkojen ja kylmäketjujen katkeamisen takia. Kuvituskuva.
    Yrityksille voi koitua haittaa sähkökatkoista esimerkiksi laiterikkojen ja kylmäketjujen katkeamisen takia. Kuvituskuva.  Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Uutiset|Talous
    15.12.202208:32
    STT

    Kauppakamarien kyselyn mukaan mahdolliset kiertävät sähkökatkot aiheuttaisivat yrityksille merkittävää haittaa. Jopa 85 prosenttia yrityksistä sanoo, että katkoista syntyisi joko merkittävää tai vähintään hieman haittaa.

    Yrityksistä 37 prosenttia sanoo varautuneensa mahdollisiin sähkökatkoihin, mutta 55 prosenttia kertoo, ettei ole toistaiseksi varautunut niihin millään tavalla. Eniten haittaa ennakoitiin teollisuuden ja kaupan alan yrityksissä.

    Keskuskauppakamari kehottaa yrityksiä valmistautumaan.

    ”Kaikkien yritysten on tärkeä käydä läpi, millaisia vaikutuksia sähkökatkolla olisi omaan toimintaan ja laatia tai päivittää varautumissuunnitelmat vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi sekä liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi”, sanoo Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen tiedotteessa.

    Kaikkien yritysten on tärkeä käydä läpi, millaisia vaikutuksia sähkökatkolla olisi omaan toimintaan ja laatia tai päivittää varautumissuunnitelmat vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi sekä liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Teppo Säkkinen

    Vastanneista yrityksistä runsaat 37 prosenttia arvioi, että sähkökatkokset aiheuttaisivat merkittävää haittaa. Liki puolet eli 48 prosenttia arvioi katkoista syntyvän hieman haittaa. 13 prosenttia vastasi, ettei sähkökatkoilla ole lainkaan vaikutusta.

    Monet kyselyyn vastanneet yritykset toivoivat ajankohtaista ja selkeää viestintää viranomaisilta ja sähkönjakelijoilta.

    ”Pienikin varoaika on tarpeen, jotta yrityksissä voidaan minimoida sähkökatkoista syntyviä vahinkoja. Sähkökatko pysäyttää monien yritysten toiminnan kokonaan ja pahimmillaan aiheuttaa yrityksille mittavia kustannuksia ja vahinkoja”, Säkkinen sanoo.

    Yrityksille voi koitua haittaa esimerkiksi laiterikkojen, kiinteistövaurioiden ja kylmäketjujen katkeamisen takia. Monissa yrityksissä toiminta pysähtyisi kokonaan, koska tilojen valaistus ja kassajärjestelmät vaativat sähköä.

    Kauppakamarien kyselyyn vastasi yli  1600 eri alojen yritystä joulukuun ensimmäisellä viikolla.

    Artikkelin aiheet
    sähkökatkot
    yritykset
    Kauppakamarit
    varautuminen
    Teppo Säkkinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena