• Korona on vetänyt verkkokaupan hurjaan kasvuun – Lidl päätti silti sulkea verkkokauppansa vain puolentoista vuoden kokeilun jälkeen

    Puolitoistavuotisella pilotilla haluttiin Lidlin mukaan selvittää sen suomalaisten asiakkaiden ostotottumuksia ja kerätä kokemuksia kotimaisesta verkkokaupasta.
    Lidlillä on Euroopassa useita erilaisia verkkokauppoja, joissa myydään muun muassa käyttötavaroita, viinejä ja matkoja.
    Lidlillä on Euroopassa useita erilaisia verkkokauppoja, joissa myydään muun muassa käyttötavaroita, viinejä ja matkoja. Kuva: Sari Gustafsson
    Uutiset
    13.5.202010:30
    Matti Tuominen

    Lidl kertoo, että se sulkee sportyfeel.fi-verkkokauppansa touko-kesäkuun vaihteessa vain puolentoista vuoden kokeilun jälkeen. Päätös tehdään siitäkin huolimatta, että korona-aikana esimerkiksi ruuan verkkokauppa on kasvanut rajusti.

    Puolitoistavuotisella pilotilla haluttiin Lidlin mukaan selvittää sen suomalaisten asiakkaiden ostotottumuksia ja kerätä kokemuksia kotimaisesta verkkokaupasta. Lidl kertoo, että kokeilun tuloksia hyödynnetään tulevaisuuden verkkokauppamallien suunnittelussa.

    Lidl avasi loppuvuonna 2018 kotimaisen verkkokaupan, jossa myytiin aluksi kaupan omalla Sportyfeel-merkillä urheilijoille ja kuntoilijoille suunnattuja tuotteita kuten lisäravinteita, superfoodia, pähkinöitä ja vitamiineja.

    Myöhemmin verkkokaupan valikoima on laajentunut erityisesti käyttötavaroiden osalta, kun verkossa on myyty viikoittain vaihtuvia urheilu- ja vapaa-ajantuotteita, kodin elektroniikkaa, lastentarvikkeita, työkaluja sekä keittiötarvikkeita.

    Lidlin mukaan pilotti päättyy suunnitellusti touko-kesäkuun vaihteessa.

    "Pilotilla halusimme selvittää kotimaisten asiakkaidemme käyttäytymistä verkossa. Olemme saaneet arvokasta tietoa verkkokaupan koko toimitusketjusta ja vaatimuksista. Nyt pohdimme, minkälaiset sähköisen kaupan mallit tukevat liiketoimintaamme parhaiten tulevaisuudessa", Suomen Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström kommentoi tiedotteessa.

    Lidlillä on Euroopassa useita erilaisia verkkokauppoja, joissa myydään muun muassa käyttötavaroita, viinejä ja matkoja. Erilaisia pilotteja on niin ikään maailmalla useita. Suomessa konkreettisia suunnitelmia kattavasta ruoan tai käyttötavaroiden verkkokaupasta ei toistaiseksi ole tehty.

    "Haluamme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla niin kivijalassa kuin verkossakin. Sellaista vaihtoehtoa meillä ei ole, että lähtisimme keskeneräisellä tai toimimattomalla verkkokaupalla testaamaan asiakkaiden hermoja", Forsström lisää.

    Lue lisää:

    Koronavirus lisäsi ruuan verkkokaupan suosiota – näitä tuotteita ostetaan eniten tällä hetkellä

    S-ryhmä laajentaa ruuan verkkokauppaa maakuntiin – vuoden lopussa noin 70 myymälää mukana

    Korona lisäsi ruuan verkko-ostamisen suosiota – Keskon palvelu ei kestänyt kävijäryntäystä

    Artikkelin aiheet
    Lidl
    verkkokauppa
    koronavirus
    Sportyfeel
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria