• Yle: Puita voi yöllä kaatua rannikolla

    Ilmatieteen laitos ennustaa, että tuulet alkavat voimistua etelärannikolla. Toden teolla Suomessa myrskyää yöllä.Silloin kovat tuulenpuuskat voivat kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoksia.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.10.201315:33
    MT toimitus

    Ensi yönä Suomeen saapuva myrsky näyttää iskevän suurimmalla voimalla etelärannikolle, kertoo Ylen uutiset.

    Ilmatieteen laitos ennustaa Suomenlahden itäosaan jopa 23 metriin sekunnissa nousevaa tuulta. Kova tuuli tuntuu myös rannikolla, jossa puuskat voivat yltyä yöllä todella koviksi.

    Rajuimmillaan myrsky on rannikolla tiistaina puolenpäivän aikaan, jolloin matalapaine on väistymässä Suomen itäpuolelle. Kovia myrskypuuskia on luvassa alkuiltaan saakka, kunnes tuulet heikkenevät illan tunteina hyvinkin nopeasti.

    Ilmatieteen laitos kehottaa varautumaan myrskyvahinkoihin, joita kova tuuli voi aiheuttaa. Ainakin pieniä sähkökatkoja voi tulla. Myös puita voi kaatua.

    Myrskyrintama on tulossa kohti Baltiaa ja Suomea Britanniasta, jossa se on aiheuttanut jo ainakin kahden ihmisen kuoleman. Kumpikin kuoli jäätyään kaatuvan puun alle.

    Myrsky on ollut voimakkain Britanniassa vuosikymmeniin.

    http://yle.fi

    Artikkelin aiheet
    myrsky
    Ilmatieteen laitos
    rannikko
    sähkökatkos
    tuuli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria