Toisen maailmansodan jälkeiset talousmahdit – Yhdysvallat, Eurooppa ja Japani – ovat vuoden 2008 romahduksen jälkeen eläneet jatkuvan deflaatiouhan alla. Japanissa deflaatio on ollut itse asiassa pidempiaikainen ongelma.
Vaikka Yhdysvallat ja Japani ovat syytäneet rahaa talouteen tuhansia ja taas tuhansia miljardeja, inflaatio on kaikesta huolimatta pysynyt matalalla ja deflaatiopeikko kummittelee jatkuvasti.
Globaalitalous niittää nyt sitä, mitä on kylvänyt. Kiristyvän kilpailun aikaansaama tuotannon tehostuminen ja luonnonvarojen ryöstökäyttö ovat johtaneet tuotantomäärien huimaan kasvuun.
Jos tuotanto kasvaa ilman, että kulutus lisääntyy vastaavasti, ajaudutaan ennen pitkää deflatoriseen kierteeseen. Tämän vuoksi kansalaisia kehotetaan nyt kuluttamaan lisää. Kulutuksen lisäämiseen liittyy kuitenkin isoja ongelmia.
Ensinnäkin tuotannon tehostuminen on johtanut työttömyyden kasvuun ja matalapalkkaisten töiden lisääntymiseen, mikä merkitsee huonompia yksilötason mahdollisuuksia kuluttaa. Toiseksi, vaikka rahaa olisikin, maapallon resurssit eivät ole enää vuosikausiin uusiutuneet kulutuksen tahdissa. Kolmanneksi, tehostunut tuotantokoneisto tuottaa yhä enemmän täysin tarpeettomia hyödykkeitä.
On tärkeää huomata, että talouskasvun hiipuminen ei suuressa mittakaavassa ole ongelma vaan pikemminkin ratkaisu.
Tästä näkökulmasta deflaatio voidaan nähdä globaalin järjestelmän takaisinkytkentänä, joka kaikista kiusallisista haittavaikutuksista huolimatta on tervetullut muistutus reaalitalouden lainalaisuuksista.
Deflaation selättäminen on tulevaisuudessa entistä vaikeampaa, sillä kulutusta ei voida lisätä vain rahaa painamalla ja velkataloutta suosimalla. Raaka-aineiden ja energian saannin rajallisuus pitää onneksi huolen siitä, että menneiden vuosien kulutusjuhlia ei jatkossa nähdä.
Ruuan ja muiden ydinhyödykkeiden hintakehitys lienee tulevaisuudessa rajusti inflatorinen, mutta resurssipulasta huolimatta ylellisyys- ja hupihyödykkeiden hinnat vajoavat, koska niiden ostamiseen riittää rahaa vain eliitillä.
Talouskasvun ideologiaan pohjautuva maailmantalous on tulevaisuudessakin umpikujassa, sillä erilaisten hyödykkeiden hintatasojen voimakas eriytyminen johtaa kahden rintaman sotaan – taistelemaan samanaikaisesti sekä superinflaatiota että deflaatiota vastaan.
Millaisilla yhteiskunnan kannalta hyväksyttävillä keinoilla siinä voitaisiin onnistua?
Veikko Halttunen
Espoo