• Perussuomalaiset vaatii jätevesiasetusta jäihin

    Uutiset
    12.9.201416:00
    Janne Impiö

    Perussuomalaiset vaatii toistamiseen haja-asutusalueita koskevan jätevesiasetuksen toimeenpanon keskeyttämistä.

    ”Koko haja-asutusalueiden jätevesilaki on laitettava uusiksi”, esittää puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

    Puolueen työmies Matti Putkonen sanoo, että asetuksella Suomeen luotiin erilaisten puhdistamoiden myötä ”käsittämättömät markkinat”.

    Hän katsoo, että pian ”uhkailulla höpötettiin ottamaan ylisuuria ja toimimattomia puhdistamoja”. Myös kuntien ja valtion ympäristöviranomaiset ovat muistuttaneet rikosseuraamuksista, Putkonen sanoo.

    ”Virkamiehet ovat uhkailleet lakipykälillä ihmisiä”, hän toteaa.

    Slunga-Poutsalo totesi torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että puolueettoman tahon pitää nyt testata myynnissä olevat jätevesisuodattimet.

    Myös Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja ympäristöministeriön on julkistettava yrityskohtaiset testit maasuodattimista, hän linjaa.

    Perussuomalaisten mielestä ongelmallista on, että jätevesiasetuksen noudattamisessa vastuu pysyy aina puhdistamon ostajalla. Laitteen myyjä ei ole vastuussa mahdollisesta ympäristölle aiheutuvasta haitasta tai ympäristörikoksesta.

    Myös Syke linjaa antamassaan lausunnossa, että ”pienpuhdistamon myyjä ei ole vastuussa asetuksen noudattamisesta”.

    Putkosen mielestä vastuutonta on, että sekä Syke että ympäristöministeriö sälyttävät vastuun ympäristörikoksesta ”puhdistamon ostajalle, eikä puhdistamon tehneelle yritykselle tai myyjälle”.

    Vastuun tulkinta on Putkosen mielestä aivan päinvastainen kuin EU-komission.

    Syke on linjannut, että pienpuhdistamoiden on täytettävä jätevesiasetuksessa säädetyt puhdistusvaatimukset.

    Pienpuhdistamolla voi olla CE-merkintä, vaikka varsinaisen asetuksen vaatimukset eivät täyty.

    Tuotestandardissa ei ole annettu vaatimustasoja pienpuhdistamoiden toimivuudelle vaan riittää, että puhdistamo on testattu standardin mukaisesti.

    Perussuomalaiset katsookin, että pienpuhdistamojen CE-merkintä on vastoin EU-rakennusasetusta. Alan asiantuntijana puolueelle on toiminut yrittäjä Esa Mäkinen. Hän on selvittänyt laatumerkin ja -testin välistä yhteyttä.

    Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen pienpuhdistamoiden CE-merkinnöistä ympäristöministeri Ville Niinistölle (vihr.).

    Hakkarainen haluaa tietää, millä perustein pienpuhdistamojen toimivuudet on hyväksytty ja varmistettu, kuka valvoo puhdistamoiden toimivuutta, ja kuka myöntää CE-merkinnät niille.

    Nyt valmistajat käyttävät yleisesti Syken kaupallisesti tuottamia CE-testejä laadun takeena.

    Hakkarainen epäilee, että ympäristöministeriö tai Syke on vahvistanut CE-merkinnän käytön jollekin sellaiselle pienpuhdistamolle, joka ei täytä vaadittuja asetuksia.

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Perussuomalaiset
    jätevesiasetus
    ympäristöministeriö
    Syke
    CE-merkintä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle