• Reilua ”kaverijohtamista”

    Uutiset
    11.10.201316:00
    Satu Lehtonen

    Johtamisen täytyy olla inhimillistä ja reilua, Teppo Ylä-Hemmilä sanoo. Hän vetää Viipurilaisen kotileipomon toimintaa yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa.

    ”Vaikka bisnestä tehdään, harvoin kylmät luvut ajavat meillä ihmisten edelle.”

    Ylä-Hemmilän periaatteisiin kuuluu avoin keskustelu. Asiat sanotaan suoraan eikä selän takana puhuta.

    Ristiriitoja ei jäädä hautomaan vaan ne selvitetään heti.

    Jokaisella työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa, jos jokin asia ei toimi.

    Jousto on tärkeää. ”Jos joku tarvitsee vapaata tai muuta apua, se järjestyy.”

    Työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti, ketään ei nosteta jalustalle eikä poljeta.

    Viipurilaisessa hierarkiat on purettu. Toimitusjohtajan titteliä ei täällä käytetä. Ylä-Hemmilä määrittelee itsensä yrittäjäksi tai vain reilusti leipuriksi.

    Yrittäjän pitää huolehtia myös omasta jaksamisestaan. Sen varmistamiseksi Ylä-Hemmilä yrittää ehtiä nukkua riittävästi ja pitää huolta fyysisestä kunnostaan.

    Kaikkein tärkeintä on hänen mukaansa se, miten kotona menee. ”Jos siellä eivät asiat ole balanssissa, se horjuttaa jaksamista eniten.”

    Avopuoliso Saara saa häneltä ison kiitoksen arjen pyörittämisestä. Siihen arkeen on viimeisten yhdeksän kuukauden ajan kuulunut myös pikkuinen Oiva-poika.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    johtaminen
    Viipurilainen kotileipomo
    Teppo Ylä-Hemmilä
    työhyvinvointi
    kaverijohtaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria