• Yritysten vastuullisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti kuluttajien silmissä

    Suomalaisen Työn Liiton kyselyn vastaajat ovat lähes yksimielisiä vastuullisuuden tärkeydestä.
    Moni olisi valmis maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän tai useammin, jos sen tarjoava yritys antaa voitostaan vähintään puolet yhteiskunnalliseen hyvään.
    Moni olisi valmis maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän tai useammin, jos sen tarjoava yritys antaa voitostaan vähintään puolet yhteiskunnalliseen hyvään. Kuva: LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Uutiset
    30.1.201911:00
    STT

    Yritysten vastuullisuus on kuluttajille yhä tärkeämpää. Vastuullisuuden merkitys on Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan kasvanut vuodesta 2015 lähtien 11 prosenttiyksikköä ja on nyt 87 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että vastaajat ovat liki yksimielisiä vastuullisuuden tärkeydestä.

    "Aiempaan tutkimukseen verrattuna vastuullisuuden voi sanoa räjähtäneen suosiossaan. Kasvu on ollut nopeaa ja suurta," sanoo tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.

    Eri-ikäiset kuitenkin arvioivat vastuullisuutta eri tavoin: Nuoremmat arvostavat sitä, että työntekijöistä pidetään huolta. Lisäksi heidän mielestään yritysten voitonjaon tavoilla on merkitystä.

    Lähes 80 prosenttia 15–24-vuotiaista olisi valmiita maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän tai useammin, jos sen tarjoava yritys antaa voitostaan vähintään puolet yhteiskunnalliseen hyvään.

    Vanhemmat ikäluokat puolestaan pitävät yritysten läpinäkyvyyttä ja kuluttamisen vastuullisuutta tärkeämpänä kuin nuoremmat.

    Tutkimukseen vastasi loka–marraskuussa runsaat 2 000 suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    yritysten vastuullisuus
    kuluttajat
    Suomalaisen Työn Liitto
    tutkimus
    vastuullinen kuluttaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria