• Taajamista vesiin fosforia lähes miljoonan peltohehtaarin verran

    Tänä vuonna taajamien jätevedenpuhdistamoista valuu vesistöihin lähes 200 tonnia fosforia. Jos se kaikki on liukoista, määrä vastaa noin miljoonan peltohehtaarin luonnonhuuhtoumaa, MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola laskee. Miljoona hehtaaria on puolet viljellystä alasta.
    Uutiset
    19.12.201206:00
    MT toimitus

    Valtakunnallista yhteenvetoa puhdistamojen ohitus- ja verkostoylivuotojen määrästä ei ole. Kuluvan runsassateisen vuoden päästöistä on vasta arvailuja, mutta ne ovat ainakin yhtä suuret kuin vuonna 2004.

    Normaalivuosina taajamien jätevedenpuhdistamot kuormittavat vesiä noin 160 fosforitonnilla ja noin 11 000 typpitonnilla, ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) vastaa kansanedustaja Anne Kalmarille (kesk.) tämän tekemään eduskuntakyselyyn.

    Ympäristöluvan alaisia puhdistamoja on yli 500. Niiden ohi juoksutetaan normaalivuosina keskimäärin puoli prosenttia jätevedestä. Tämä ilmenee reilun 20 laitoksen vapaaehtoisesta tunnuslukujärjestelmästä.

    Suuri sademäärä lisää puhdistamoihin tulevan veden määrää ja heikentää puhdistustehoa. Ympäristöministeri arvioi yhdyskuntajätevesien puhdistustulosten olevan keskimääräisesti varsin hyviä myös kuluvan vuoden sateisissa oloissa.

    Vuonna 2004 Helsinki-Vantaan lentoasemalla satoi 849 milliä vettä. Silloin puhdistamot pystyivät poistamaan alle puolet taajamien jäteveden typestä.

    Tämän vuoden sademäärä ylittää joillakin paikkakunnilla metrin.

    Keskitetyn jätevedenpuhdistuksen piirissä on yli 80 prosenttia suomalaisista. Asukasta kohti jätevettä syntyy noin 320 litraa vuorokaudessa.

    Artikkelin aiheet
    jatevedenpuhdistamot
    fosfori
    vesistöt
    ympäristövaikutukset
    sade
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria