
Elintarvikkeiden turvallisuus on Suomessa yleisesti ottaen hyvällä tasolla: Ruokakaupoissa on siistiä ja vakavia terveysriskejä ilmenee vain harvoin.
Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, kun seuraavan kerran ostaa katukojusta ruoka-annoksen.
”Esimerkiksi torilla ruoka-annoksia myyvien pop up -toimijoiden kohdalla on eniten puutteita ruoan turvallisessa käsittelyssä, koska sitä ei ole välttämättä osattu tai sitten on tahallaan laiminlyöty”, Pohjos-Karjalan hyvinvointialueen terveystarkastaja Hannele Valtomaa sanoo.
Valtomaan mukaan kioskeilta on puuttunut käsienpesupisteitä, kylmäketju on voinut välillä katketa, tavaroita on säilytetty huonosti ja tilat ovat likaisia.
Rekisteröimättömien pop up -toimijoiden määrä on Valtomaan mukaan lisääntynyt valtakunnallisesti. Nämä toimijat eivät ole elintarvikeviranomaisten säännöllisen valvonnan piirissä.
Myös kielimuuri asettaa välillä haasteita katukojujen hygienian parantamiseen, sillä laissa olevista velvollisuuksista on vaikea viestiä, jos yhteistä kieltä ei ole.
Asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota kioskien yleisasuun ja tarkastaa, onko näkyvillä Oiva-raporttia. Raportti kertoo asiakkaalle yrityksen hygieenisestä tasosta ja tuotteiden turvallisuudesta sekä siitä, että yritys kuuluu säännöllisen valvonnan piiriin.
Rekisteröimättömien pop up -toimijoiden määrä on Valtomaan mukaan lisääntynyt valtakunnallisesti. Nämä toimijat eivät ole elintarvikeviranomaisten säännöllisen valvonnan piirissä.
Valtomaa kertoo, että taustalla on vaikuttanut vuonna 2021 tehty elintarvikelain uudistus, jolloin sääntelyä kevennettiin.
”Ennen kevennystä viranomaisten piti hyväksyä liikkuvat ruokakojut. Nyt riittää, että toimija itse rekisteröityy tai ilmoittaa aloittavansa ja tarkastus tehdään 3–6 kuukauden aikana, jos toiminta on säännöllistä.”
Vanhassa laissa myös kiellettiin kotona valmistettujen ruokien myyminen, mutta nyt se on sallittua.
Vihannesten, kalojen ja marjojen torimyynnissä Valtomaa ei ole törmännyt pop up -kioskeja koskeviin puutteisiin. Tuotteiden tuoreuteen kannattaa kuitenkin kiinnittää itse huomiota.
Kuopion kaupungin elintarviketarkastaja Jaana Partanen korostaa torimyynnissä sitä, että myyjän pitäisi osata kertoa luotettavasti tuotteen alkuperästä.
”Pakkaamattomien kasvisten myyntikylteissä pitäisi lukea elintarvikkeen nimi, alkuperämaa ja tiettyjen kasvisten osalta laatuluokka ja lajike.”
”Graavi- kylmäsavukalojen kanssa kannattaa olla tarkkana, jos epäilee, että tuotetta ei ole säilytetty oikeassa lämpötilassa.”
Elintarviketarkastajat valvovat säännöllisesti myös ruokakauppojen hygieenisyyttä.
Joskus ruokakaupoissa on Partasen mukaan puutteita tuotteiden myyntilämpötiloissa.
”Graavi-kylmäsavukalojen kanssa kannattaa olla tarkkana, jos epäilee, että tuotetta ei ole säilytetty oikeassa lämpötilassa.”
Asiakas voi arvioida, tuntuuko kylmäkaluste tai tuote kylmältä ja ovatko pakasteet kunnolla jäässä.
”On kuitenkin elintarvikealan toimijoiden vastuulla, että myyntilämpötilat ovat oikein. Vastuu ei ole asiakkaan.”
Viime vuonna ruokakauppoihin on tullut myös monia uusia laitteita, jotka ovat kosketuksissa tuoreiden elintarvikkeiden kanssa. Esimerkiksi tuoremehupuristimien ja siivutuslaitteiden puhtautta voikin Espoon elintarviketarkastaja Raisa Turtiaisen mukaan arvioida silmämääräisesti ennen käyttöä.
Jos laitteiden puhtaanapitoa on laiminlyöty, niiden käyttö voi aiheuttaa asiakkaalle terveysriskin.
”Siivousvälineiden puhtaudessa ja kunnossa on välillä huomautettavaa.”
Myös kauppojen irtokarkkien kauhoista voi huonolla tuurilla saada noroviruksen. Turtiaisen mukaan kauhoja kuitenkin vaihdetaan usein. Asiakkaan kannattaa silti tarkastaa, ovatko karkkilaatikot puhtaita ja kauhat siistin näköisiä.
Turtiainen kertoo kauppojen siisteyden olevan yleisesti hyvällä tasolla, mutta muutamista asioista tulee joskus huomautettua.
”Siivousvälineiden puhtaudessa ja kunnossa on välillä huomautettavaa. Lisäksi kylmälaitteiden tiivisteet ja vaikeasti siivottavat paikat, kuten lattia kalusteiden alla, vaativat tarkkaa siivousta.”