• Poliisi on onnistunut selvittämään kaikkien Vastaamon tietomurron uhrien henkilötiedot − uhreja yhteensä yli 30 000

    Tiedot on poliisin mukaan saatu kansainvälisen oikeusapupyynnön avulla. Tiedonhankinnassa ei ole käytetty korkeimman oikeuden aiemmin hyödyntämiskieltoon määräämää Vastaamon tietokantaa.
    Esitutkinta Vastaamon tietomurrosta on valmistumassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Esitutkinta Vastaamon tietomurrosta on valmistumassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.  
    Uutiset|Rikokset
    2.8.202312:12
    STT–

    Poliisi kertoo onnistuneensa alkukesän aikana selvittämään kaikkien Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtokokonaisuuteen kuuluvien uhrien henkilötiedot. Tiedot on poliisin mukaan saatu kansainvälisen oikeusapupyynnön avulla. Tiedonhankinnassa ei ole käytetty korkeimman oikeuden aiemmin hyödyntämiskieltoon määräämää Vastaamon tietokantaa, poliisi kertoo.

    Poliisin tietojen mukaan asianomistajia on yhteensä 33  086. Näistä ihmisistä 10  602 ei ole tehnyt rikosilmoitusta asiassa.

    ”Tähän mennessä tehdyt rikosilmoitukset ja lausumat eivät ole olleet turhia. Asianomistajien aikaisemmin tekemillä rikosilmoituksilla sekä kuulusteluissa saadulla tiedolla on ollut merkittävä rooli rikoksen uhrien selvittämisessä”, sanoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja Marko Leponen keskusrikospoliisista.

    Vastaamon tietomurto tuli julkisuuteen lokakuussa 2020, kun yhtiö kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä, ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla. Esitutkinta asiassa on valmistumassa, ja se siirtyy syyttäjälle syyskuuhun mennessä.

    Tietomurrosta epäilty 25-vuotias mies vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa helmikuun lopulla. Hänet otettiin kiinni Ranskassa.

    Aleksanteri Kivimäkeä epäillään muun muassa törkeästä tietomurrosta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kivimäki on kiistänyt rikosepäilyt asianajajansa välityksellä.

    Viranomaisten mukaan Vastaamoon kohdistui kaksi tietomurtoa, yksi vuonna 2018 ja toinen maaliskuussa 2019. Viranomaiset ovat epäilleet, että vuonna 2018 tehdyssä murrossa vietiin potilastiedot, joilla asiakkaita myöhemmin kiristettiin.

    STT on julkaissut Kivimäen nimen poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, sillä hän on aiemmin syyllistynyt vastaaviin vakaviin rikoksiin. Vastaamon tietomurrolla on ollut laajaa yhteiskunnallista merkitystä.

    Asiassa on selvitetty myös Vastaamon johdon rikosvastuuta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi huhtikuussa Vastaamon entisen toimitusjohtajan Ville Tapion tietosuojarikoksesta. Hän sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

    Käräjäoikeus katsoi, että Tapio syyllistyi tietosuojarikokseen, koska hän ei ollut toteuttanut Vastaamossa yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimusta käsiteltävien henkilötietojen pseudonymisoinnista ja salauksesta.

    Oikeuden mukaan Vastaamon potilastietokantaan oli tallennettu asiakkaiden henkilötietoja ja käyntimerkintöjä selkokielisinä ilman riittävää salausta. Tiedot olivat myös sellaisessa muodossa, että ne olivat yhdistettävissä toisiinsa, oikeus sanoi.

    Sekä Tapio että syyttäjät ovat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta.

    Artikkelin aiheet
    Vastaamon tietomurto
    poliisi
    kyberrikollisuus
    tietosuoja
    rikosilmoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria