Vauhdilla leviävä hopearuutana pilaa elinolot muilta lajeilta

Kalalaji, joka pystyy tekemään itsestään klooneja ja valloittamaan helposti elintilaa, on hankala poistaa.

Hopearuutana on Suomessa vieraslaji ja tällainen vitsaus. Sitä on vaikea saada vesistöistä pois, jos se kerran onnistuu jonnekin levittäytymään, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Lauri Urho.

”Sitä ei saa missään tapauksessa siirtää mihinkään tai käyttää täkykalana.”

Hopearuutana pystyy valtaamaan tilaa jopa kotoperäiseltä ruutanalta. Se tulee toimeen vähähappisissa ja rehevissä vesistöissä.

”Se pilaa kokonaisvaltaisesti elinolot muilta eliöiltä elinympäristössään. Se voi muuttaa vesiekosysteemiä niin, että uposlehtiset vesikasvit eivät pärjää, eivätkä linnutkaan enää viihdy”, kuvailee Urho hopearuutanaa.

Suomessa laji havaittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005 Helsingissä. Tällä hetkellä levittäytymisen pohjoisraja kulkee Turun korkeudella.

Hopearuutana on kotoisin Itä-Aasiasta, mistä sitä on tuotu ja levitetty 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa Venäjän halki Eurooppaan.

”Sillä on melko tyypillinen vieraslajin tausta. Se on tuotu Eurooppaan hyvässä uskossa ja todettu jälkikäteen, että sitä ei olisi pitänyt istuttaa niin vapaasti.”

Urhon mukaan lajista tulee harvakseltaan ilmoituksia uusilta paikoilta rannikkovesissä.

”Tehokalastus kohdennettuna lisääntymislampiin on yksi keino hallita kantaa, se lieventäisi hopearuutanan aiheuttamia haittoja. Myös petokalojen, kuten ahvenien istuttamista on kokeiltu kannan hallitsemiseksi.”

Hopearuutana pitää lämpimästä, joten kylmät kesät hidastavat leviämistä. Se on sisävesilaji, mutta pärjää myös murtovedessä.

Jos vieraslaji ei pysty ylläpitämään kantoja lisääntymällä, sen haitallisuus on merkittävästi pienempi. Tällaisia vieraslajeja esimerkiksi kaloista ovat kirjolohi ja karppi.

”Hopearuutanan leviäminen pitää pystyä pysäyttämään. Keski-Euroopassa se on vallannut niin voimallisesti elintilaa, että se on paikoin valtalaji.”