• Pellot kallistuivat yhä

    Uutiset
    25.3.201515:00
    Eija Mansikkamäki

    Pellon hinta nousi viime vuonna toista vuotta peräkkäin, ilmenee Maanmittauslaitoksen tilastosta. Koko maassa nousua oli keskimäärin kaksi prosenttia. Peltohehtaari maksoi keskimäärin 8 550 euroa, mutta vaihtelu oli suurta eri osissa Suomea.

    Varsinais-Suomessa pelto kallistui 15 prosenttia, Satakunnassa ja Pirkanmaalla 10 prosenttia ja Kymenlaaksossa 6 prosenttia.

    Hinta laski eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa, 16 prosenttia kummassakin. Etelä-Pohjanmaalla peltomaa halpeni 9 prosenttia.

    Pohjalaista laskua tasoittaa se, että vuonna 2013 pellon hinta nousi siellä huippuunsa ja ohi muun maan.

    Nyt kalleimmat peltokaupat tehtiin Varsinais-Suomessa, keskimäärin 13 000 euron hehtaarihintaan.

    Seuraavana tulevat Pohjanmaa 12 000 eurolla ja Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta reilulla kymppitonnilla. Lapissa peltohehtaarin sai 2 200 eurolla ja Kainuussa 1 500 eurolla.

    Yli kahden hehtaarin peltokauppoja tehtiin kaikkiaan 674 kappaletta. Niistä 299 oli pieniä, 2–5 hehtaarin kauppoja.

    Niissä keskihinta oli 8 600 euroa hehtaarilta, kun 5–10 hehtaarin pellot maksoivat 9 100 ja yli 10 hehtaarin maat 8 000 euroa. Isoissa peltokaupoissa keskiarvo oli 19 hehtaaria.

    Pellon hinta on noussut viime vuosina etenkin Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Vauhti on sama kuin pörssin, jonka romahdusta jotkut jo povaavat.

    Joko pellossakin vaanii hintakupla?

    ”En nyt sanoisi kupla, mutta eihän pellon hinta ole osissa maata perustunut enää pitkään aikaan viljelyn tuottoon. Maataloustuotteiden markkinoista tai maatalouspolitiikasta ei löydy selittävää tekijää viime vuoden hinnan nousulle”, MTK:n maatalouslinjan tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen sanoo.

    Koska järkiselitystä ei ole, hinnatkin vaihtelevat rajusti eri puolilla maata.

    ”Hinta määräytyy pitkälti muista syistä eli kysynnän ja tarjonnan mukaan. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi lannan levityksen tarve tai halu sijoittaa maahan.”

    Osa on saattanut ennakoida ohjelmakauden vaihdosta ja jonkinlaista vakautta uuden kuusivuotisen politiikkajakson alkaessa.

    Lappalaisen mukaan tilastoihin voi tuoda vuosivaihtelua se, että mukana ovat vain puhtaat peltomaakaupat. Osa sisältää myös metsää, eikä se ole tilastoissa mukana.

    Olisiko nyt hyvä aika myydä maata?

    ”Hinnat ovat nyt korkeimmalla tasolla yli 20 vuoteen.”

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pellon hinta
    maatalous
    Maanmittauslaitos
    Pohjanmaa
    maakuntien hintavaihtelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle