• Lapissa voi olla pakkasta ja Kainuussa hallaa ensi yönä – lähipäivien sadekuurot vaikeasti ennustettavia

    Yksittäisiä sadekuuroja esiintyy paikoin, mutta merkittävämpi rintamasadealue saapuu maan länsiosaan vasta lauantai-iltana.
    Lähipäivien sää on enimmäkseen lämmintä, mutta sadekuuroja voi tulla.
    Lähipäivien sää on enimmäkseen lämmintä, mutta sadekuuroja voi tulla.  Kuva: Erkki Makkonen
    Uutiset|Sää
    26.8.202618:20
    Petri Hoppula

    Ensi yöstä tulee poutainen ja suuressa osassa maata selkeä. Ilman lämpötila voi käväistä Lapissa paikoin pakkasen puolella ja Kainuussa sekä Suomenselän alueella voi olla hallaa.

    Puoliltaöin lähinnä Pohjois-Karjalassa, Länsi-Lapissa sekä päälaella taivas on yli puolipilvinen. Aamuyöllä ja aamulla Länsi-Lapissa pilviin voi liittyä myös vesisateita. Päivällä hajanainen sadealue liikkuu Rovaniemen ja Sodankylän yli itään ja saavuttaa illalla Sallan ja Kuusamon. Maan etelä- ja keskiosassa syntyy päivällä monin paikoin kumpupilviä ja idässä jokunen niistä voi kasvaa kuuropilveksi asti. Päivälämpötila kohoaa maan etelä- ja länsiosassa 19 ja 23 asteen välille, idässä 15 ja 20, pohjoisessa 10 ja 18 asteen välille.

    Sääkartta 26.8.2026.
    Sääkartta 26.8.2026.  

    Perjantain vastaisena yönä pilvisyys on vaihtelevaa. Selkeimmillä alueilla hallaa voi esiintyä maan pohjois- ja keskiosassa. Pilvisemmillä alueilla yksittäiset vesikuurot ovat mahdollisia. Päivällä on enimmäkseen on aurinkoista, mutta vaikeasti ennustettavia sadekuuroja voi syntyä paikoin.

    Perjantaina Pohjois-Suomi lämpenee laajalti 15 ja 20 asteen välille, muualla ollaan 20 molemmin puolin. Tuuli on sekä torstaina että perjantaina enimmäkseen heikkoa.

    Lauantaina korkeapaine väistyy Suomen itäpuolelle. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu kohtalaiseksi, etelässä puuskissa jopa kovaksi. Päivästä tulee kesäisen lämmin. Paikalliset sadekuurot ovat jälleen mahdollisia, mutta idässä ja pohjoisessa aurinkoakin nähdään yleisesti. Länsi-Suomessa taivas pilvistyy ja sää muuttuu siellä illan aikana sateiseksi.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Puinti käynnissä. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Poutajaksoa on odotettu – märkää viljaa ei kannata korjata hinnalla millä hyvänsä

    • Suurimmat kertymät osuvat näillä näkymin Uudellemaalle ja maan kaakkoisosiin.

      Sää | Yllätyksiä täynnä oleva matalapaine saapuu viikonloppuna Suomeen

    • Lämpötilat ovat viikonloppuna ajankohtaan nähden tavanomaisia. MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA.

      Sää | Viikonloppuun tarjolla runsaita sateita ja puuskaista tuulta

    Artikkelin aiheet
    sää
    pakkanen
    halla
    sadekuuro
    Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita