Tilkkutäkki vai sekahedelmäsoppa

Ranskan presidentiltä Charles de Gaullelta kysyttiin joskus 1960-luvulla, mitä mieltä hän oli Euroopan yhteisöstä. Presidentti vastasi, että se oli hyvä, jos se oli tilkkutäkki, mutta huono, jos se oli sekahedelmäsoppa.

Tämän päivän Euroopan unioni lienee jotakin tilkkutäkin ja sekahedelmäsopan väliltä. Sellaiset EU:n jäsenmaat kuin Britannia, Irlanti, Ruotsi ja Tanska ovat pitäneet kiinni ominaispiirteistään ja välttäneet liian pitkälle menevää homogenisointia.

Unionin perustajamaat Saksa, Ranska, Italia ja Benelux-maat ovat edenneet melko pitkälle muun muassa yhteisen valuutan ja puolustuskysymysten osalta. Yhteisen valuutan ovat ydinjoukon mukana omaksuneet Suomi, Kreikka, Irlanti, Itävalta, Espanja ja Portugali, mutta Ruotsi, Tanska ja Britannia ovat jättäytyneet EMU:n ja yhteisen valuutan ulkopuolelle.

Puolustuskysymykset ovat oleellisesti Natoon liittyviä ja niihin liittyvät kaikki EU:n Nato-maat. Pois ovat toistaiseksi jääneet vain Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti.

Oman ryhmänsä EU:ssa muodostavat entiset itäblokin maat Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Bulgaria ja Romania sekä entiset Neuvostoliiton osavaltiot Viro, Latvia ja Liettua. Nämä kaikki maat kuuluvat myös Natoon ja niillä on kiire osoittaa maailmalle, että ne ovat kertakaikkisesti ja lopullisesti irtaantuneet Neuvostoliitto-Venäjästä.

Eurooppaan kuuluvat luonnollisesti myös Sveitsi, Norja ja Islanti, jotka ovat toistaiseksi visusti pysyneet EU:n ulkopuolella, kukin omista syistään.

Sveitsi ei ole halukas luovuttamaan palastakaan suvereniteetistaan eikä varallisuudestaan EU:lle. Norjassa on kahteen otteeseen (1972 ja 1994) järjestetty kansanäänestys EU:hun liittymisestä. Molemmilla kerroilla äänestäjien enemmistö torjui liittymisen, sillä onhan maalla jo riittävästi öljyn tuomaa varallisuutta ja kuuluuhan se jo muutenkin Natoon.

Islannissa taas ei olla valmiita luovuttamaan kalastuspolitiikkaa EU:n johdettavaksi, joskin maan ajautuminen taloudelliseen kriisiin saattaa muuttaa islantilaisten kantaa EU:hun nähden.

Kolmannen eurooppalaisen maaryhmän muodostavat entisen Jugoslavian osavaltiot Serbia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia ja Kosovo sekä Albania. Toisin kuin Sveitsi, Norja ja Islanti, ne haluavat mahdollisimman nopeasti liittyä EU:hun, mutta eri syistä EU on skeptinen liittymishankkeille ja liittyminen tuskin toteutuu lähivuosina.

Sama koskee suurelta osin aasialaista Turkkia, joka on jo aika lailla turhautunut EU:n varauksellisuuteen Turkin jäsenyyden suhteen.

Kokonaisuutena voitaneen todeta, että Euroopan unioni edelleen on varsin heterogeeninen yhteisö. On epäselvää mihin suuntaan sitä tulisi kehittää.

Federalistit luonnollisesti ajavat sitä, että EU:sta tulisi kiinteä ja yhteisen lainsäädännön pohjalta toimiva yhteisö, jolla on voimakas yhteinen johto presidentteineen ja ulkoministereineen.

Nationalistit päinvastoin ovat sillä kannalla, että kehityksen kurssi olisi käännettävä takaisin kohti itsenäisistä valtioista koostuvaa valtioliittoa, jolla on tarkoin rajattua yhteistoimintaa muun muassa talouspolitiikan, ilmaston- ja vesiensuojelun sekä turvallisuuspolitiikan osalta.

Euroopan unionin kilpailijoiden USA:n, Venäjän, Kiinan ja Intian kehitys on mennyt paljon pitemmälle kuin EU:n. Nehän ovat suvereeneja valtioita eivätkä mitään valtioliittoja. Toisaalta niitä kaikkia yhdistää yhteinen pääkieli ja -kulttuuri. Juuri tässä suhteessa Eurooppa on ja pysyy heterogeenisenä, jolloin presidentti de Gaullen kannattama eurooppalainen tilkkutäkki on mielestäni oikea suunta Euroopalle.

Ralph Jaari

Helsinki

Avaa artikkelin PDF