• Hallitus päätti kohtuullisistaasiointimatkoista postiin

    Uutiset
    5.3.201215:00
    MT toimitus

    Hallitus on antanut asetuksen postin toimipisteiden sijoittamisesta ja siitä, mikä on kohtuullinen matka asiakkaan vakinaisesta asunnosta toimipisteeseen.

    Asetuksen mukaan postin lähin toimipiste tai palvelupisteverkosto saa olla korkeintaan kolmen kilometrin päässä valtaosalla eli vähintään 82 prosentilla palvelujen käyttäjistä. Asiointimatkojen pysymistä kohtuullisina edistetään sillä, että korkeintaan kolmella prosentilla matka saa olla yli kymmenen kilometriä vakinaisesta asunnosta.

    Asetus liittyy kesäkuun 2011 alussa voimaan tulleeseen uuteen postilakiin, ja sillä turvataan postipalvelujen säilyminen lähipalveluina. Postilain taustalla on postikilpailun avaamiseen tähtäävä EU:n postidirektiivi.

    Postilain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste. Lisäksi laki velvoittaa tarjoamaan palvelut kohtuullisen matkan päässä kotitalouksista. Toimipisteiden sijoittamisen pääsääntönä on se, että postipalvelut ovat saatavilla siellä, missä myös muita palveluja on tarjolla ja missä ihmiset muutenkin asioivat.

    Hallitus ratkaisi myös uuden postilain mukaisen ensimmäisen toimilupahakemuksen. Hallitus myönsi postitoimiluvan lahtelaiselle Esan Kirjapaino Oy:lle.

    Suomessa on säänneltyä postitoimintaa tähän saakka harjoittanut vain Suomen valtion täysin omistama Itella Posti Oy.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    postilaki
    postipalvelut
    Suomen hallitus
    toimilupa
    postitoimipiste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria