• Kaksi miestä kiinni ilkivallasta Stubbin kotiin

    Miehiä epäillään rikoksista todennäköisin syin.
    Uutiset
    20.8.201511:29
    STT

    Länsi-Uudenmaan poliisi on ottanut kiinni 20- ja 21-vuotiaat miehet, joita epäillään vahingonteosta valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) asunnolla. Heitä epäillään myös vahingonteosta läheisellä koululla ja päiväkodissa.

    Miehiä epäillään Espoon Haukilahdessa ja Westendissä tehdyistä rikoksista todennäköisin syin. Poliisin mukaan heillä ei ole aiempaa rikostaustaa.

    Stubbin asunnosta rikottiin tiistain vastaisena yönä kahden ikkunan uloin lasi. Stubb on kertonut heränneensä meteliin puoli kolmen aikaan aamuyöllä. Poliisin tietojen mukaan henkilövahinkojen vaaraa ei ollut.

    Poliisi on kertonut, että ilkivalta vaikuttaa suunnitellulta, mutta poliittisesta tai muusta aatteellisesta motiivista ei ole viitteitä.

    Artikkelin aiheet
    ilkivalta
    rikos
    poliisi
    Espoo
    Alexander Stubb
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria