• Suomessa tuli viime vuonna ilmi 91 henkirikosta – määrä kasvoi edellisvuodesta neljänneksellä

    Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto nosti kiristysrikosten määrän pilviin.
    Suomessa tuli viime vuonna ilmi 91 henkirikosta, kertoo Tilastokeskus.
    Suomessa tuli viime vuonna ilmi 91 henkirikosta, kertoo Tilastokeskus. 
    Uutiset
    19.1.202109:48
    STT

    Suomessa tuli viime vuonna ilmi 91 henkirikosta, selviää Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilastosta. Määrä on 19 tapausta enemmän kuin vuonna 2019. Henkirikoksen yrityksiä tuli tietoon 398, mikä on 69 tapausta enemmän kuin edellisvuonna.

    Henkirikosten määrä on aiemmin ollut Suomessa vuosia laskussa lukuun ottamatta vuotta 2018, jolloin luku nousi edellisvuodesta.

    Määrällisesti suurin kasvu tilastoissa koskee yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä. Tällä rikosnimikkeellä tehtiin 21 000 rikosilmoitusta, kun vuonna 2019 luku oli 440.

    Kiristysrikoksia ilmoitettiin 19 400, edellisvuonna vajaat 1 200. Valtaosa kasvusta näissä rikoksissa liittyy psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon, josta uutisoitiin syksyllä.

    Artikkelin aiheet
    henkirikokset
    Vastaamon tietomurto
    kiristysrikokset
    Tilastokeskus
    rikostilastot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle