• Kansalaisaloite sähkön siirtohinnoittelun kohtuullistamisesta eduskuntaan

    Kansalaisaloitteella halutaan varmistaa, että sähkönsiirron hinnoittelu on kuluttajille kohtuullista, ennakoitavaa ja läpinäkyvää.
    Kansalaisaloitteella halutaan varmistaa, että sähkönsiirron hinnoittelu on kuluttajille kohtuullista, ennakoitavaa ja läpinäkyvää.
    Kansalaisaloitteella halutaan varmistaa, että sähkönsiirron hinnoittelu on kuluttajille kohtuullista, ennakoitavaa ja läpinäkyvää.  Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Energia
    4.2.202611:04
    STT

    Kansalaisaloite sähkön siirtohinnoittelun kohtuullistamisesta etenee eduskuntaan, sillä se on saanut tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta.

    Allekirjoittajat haluavat, että hallitus ryhtyy valmistelemaan lainsäädäntöä, jolla kielletään kotitalouksien tehomaksut sähkönsiirrossa tai rajoitetaan niitä.

    ”Kotitalousasiakkaiden sähkön siirtolaskuun ei tule lisätä tehoon (kW) perustuvia tehomaksuja tai vastaavia maksuja, ellei niiden käyttöä ole valtakunnallisesti selkeästi säädetty ja todettu kuluttajansuojan kannalta kohtuulliseksi”, todetaan aloitteessa.

    Kansalaisaloitteella halutaan varmistaa, että sähkönsiirron hinnoittelu on kuluttajille kohtuullista, ennakoitavaa ja läpinäkyvää.

    ”Kuluttajille on annettava ymmärrettäviä esimerkkilaskelmia siitä, miten siirtomaksu muodostuu erilaisissa kotitalouksissa”, aloitteessa vaaditaan.

    Tehomaksu on yksi kotitalouksien sähkön jakelumaksun kolmesta komponentista perusmaksun ja energiamaksun rinnalla.

    Tehomaksu on yksi kotitalouksien sähkön jakelumaksun kolmesta komponentista perusmaksun ja energiamaksun rinnalla. Tehomaksun avulla kotitalouksien kulutusta voidaan ohjata pois sähköverkkoa kuormittavista tehopiikeistä.

    Energiavirasto antoi maanantaina määräyksen sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelun perusteiden yhtenäistämiseksi ja selkeyttämiseksi viimeistään vuoden 2029 alusta alkaen. Verkkoyhtiöt voivat kuitenkin siirtyä uusiin hinnoitteluperusteisiin jo aiemmin.

    Viraston mukaan tehomaksu käynnistyy kotitalouksilla, kun 60 minuutin keskiteho ylittää kahdeksan kilowatin tehokynnyksen.

    Tehomaksu ei ole kuluttajille pakollinen, sillä Energiaviraston maanantaina julkaiseman määräyksen mukaan asiakkaille on jatkossakin tarjottava sähkönjakelun tuotteita, joissa ei ole mukana tehomaksukomponenttia.

    Juttua täydennetty 4.2. kello 11:47.

    Artikkelin aiheet
    kansalaisaloite
    sähkön siirto
    tehomaksu
    Energiavirasto
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi