• Stubb pyrkii EU-parlamenttiin

    Alexander Stubb yrittää paluuta Euroopan parlamenttiin. Hän aikoo jättää seuraavat eduskuntavaalit kokonaan väliin.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    17.1.201413:09
    MT toimitus

    Kokoomuksen eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb lähtee ehdolle Euroopan parlamentin vaaleihin. Stubb oli parlamentissa 2004–2008 ja palasi Suomeen ulkoministeriksi Jyrki Kataisen hallitukseen.

    Stubb kertoi päätöksestään perjantaiaamuna tiedotusvälineiden edustajille.

    Stubb on ollut ääniharava sekä EU- että eduskuntavaaleissa.

    Hän ilmoitti, että hän ei ole ehdolla kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Hänen mielestään europarlamenttiin pitää sitoutua, jos sinne lähtee.

    Kokoomuksen puheenjohtajahaluilla hän ei halunnut spekuloida.

    Katainen tyytyväinen

    Katainen sanoo olevansa iloinen, että Stubb lähtee ehdolle EU-vaaleihin. Hänestä Stubb on kaikkien aikojen vahvimpia suomalaisia EU-vaikuttajia.

    Stubb kertoi tehneensä päätöksen marraskuussa. Syynä ehdokkuuteen on se, että Euroopassa pitää hänen mielestään kuulua Suomen ääni ja maan etua pitää puolustaa.

    Keskusteluilmapiiri on Stubbin mielestä Euroopassa ja Suomessa ollut aika sisäänpäinkääntynyt. Hän myös kokee, että EU:ssa on torjuvaa keskustelua erilaisuudesta, ja hän haluaa osallistua tähän keskusteluun.

    Pian edessä ministerikierrätys?

    Mikäli Stubb valittaisiin europarlamenttiin, kokoomuksen eduskuntaryhmä joutuisi valitsemaan hänen tilalleen uuden henkilön hallitukseen.

    Stubb joutuisi luopumaan ministerinpestistään jo kesällä.

    Artikkelin aiheet
    Alexander Stubb
    eu-vaalit
    Euroopan parlamentti
    Kokoomus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle