• Janne Pesosesta kokoomuksen puoluesihteeri

    Kokoomuksen puoluevaltuusto on valinnut uudeksi puoluesihteeriksi Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtajan Janne Pesosen.
    Uutiset
    13.2.201616:01
    STT

    Valinta oli yksimielinen. Pesonen aloittaa tehtävässä heti.

    Pesonen kiitti Vantaalla järjestetyssä kokouksessa valitsijoitaan luottamuksesta. Hän sanoi uskovansa porukan voimaan ja siihen, että puoluesihteerin paikka on kentällä.

    Espoossa asuva Pesonen on 37-vuotias ja koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi Suomen Yrittäjissä ja Satakunnan kokoomuksen toiminnanjohtajana.

    Puheenjohtaja Alexander Stubb on kuvaillut Pesosta vahvaksi kokoomusvaikuttajaksi, jolla on vankkaa kokemusta kampanjoinnista ja organisaation uudistamisesta.

    Edellinen puoluesihteeri Minna Arve siirtyy Turun kauppakamarin toimitusjohtajaksi. Arve työskenteli puoluesihteerinä lokakuusta 2014 alkaen.

    Stubb kiitti Arvea vaalikampanjasta ja siitä, ettei kokoomus pudonnut oppositioon. Arve itse puolestaan sanoi, että matka jäi lyhyemmäksi kuin hän ajatteli, mutta se oli sitäkin mielenkiintoisempi.

    Artikkelin aiheet
    Janne Pesonen
    kokoomus
    puoluesihteeri
    puoluevaltuusto
    puoluepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle