• Lappiin luvassa kunnolla lunta, etelässä sää jatkuu lauhana vielä pari päivää

    Suomen ylittää lähipäivien aikana hidasliikkeinen, mutta voimakas matalapaine.
    Etelässäkin voi tulla lunta loppuviikolla.
    Etelässäkin voi tulla lunta loppuviikolla. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Sää
    12.11.202507:24
    Juha Jantunen ja Eevi Silvennoinen

    Lähipäivien matalapaineesta sataa Lappiin kunnolla lunta. Aluksi etelässä on vielä plusasteita ja vesisadetta, mutta loppuviikolla myös etelässä sää kylmenee selvästi.

    Lappiin voi kahden lähipäivän aikana kertyä lunta paikoin jopa yli 20 senttiä. Tänään keskiviikkona eteläisessä Lapissa osa sateista tulee vetenä, mutta torstaina Suomen yli liikkuva toinen sadealue antaa lunta koko Lapin alueelle oikein kunnolla.

    Torstaina pohjoiseen kääntyvä tuulikin on Lapissa voimakasta, joten voidaan hyvin puhua alkavan talvikauden ensimmäisestä lumipyrystä.

    Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lunta sataa muutamia senttejä, mutta maan etelä- ja keskiosassa sade on keskiviikkona ja torstaina vielä silkkaa vettä ja lämpötilakin nousee eteläisimmässä osassa maata 10 asteen tuntumaan. Muutos on kuitenkin tulossa eteläänkin loppuviikolla.

    Torstaisen matalapaineen jälkipuoliskolla pohjoistuuli alkaa tuoda huomattavasti kylmempää ilmaa etelään asti. Perjantaihin mennessä lämpötila jää maan keskiosassa nollan tienoille, etelässä on vajaat viisi lämpöastetta.

    Ilman kylmetessä myös lumisateen mahdollisuus kasvaa etelässä.

    Perjantaina länsirannikolla lämpimän meren äärelle voi kehittyä suotuisat olosuhteet sakeille lumikuuroille. Myös muualla maassa lumikuurot ovat mahdollisia, joten ensimmäiset lumihiutaleet voivat leijailla etelässäkin loppuviikolla.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Artikkelin aiheet
    Lapin sää
    matalapaine
    lumisade
    eteläisen Suomen sää
    talvikausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita