• Kitiinillä valumavesien fosfori talteen – tutkimushanke hakee uusia vaihtoehtoja vesiensuojeluun

    Biopolymeerit olisivat nykyisiä saostuskemikaaleja ympäristöystävällisempi vaihtoehto jätevesien ravinteiden talteenottoon.
    Laskeutusallas. Ympäristöstä valuvat vedet pysähtyvät altaaseen, jolloin niiden mukana kulkeutunut ravinteikas kiintoaines painuu pohjaan.
    Laskeutusallas. Ympäristöstä valuvat vedet pysähtyvät altaaseen, jolloin niiden mukana kulkeutunut ravinteikas kiintoaines painuu pohjaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    12.12.201722:15
    Juhani Reku

    Kitiiniä, ligniiniä, tärkkelystä ja muita luonnon polymeerejä voitaisiin käyttää jalostettuina puhdistamaan maatalouden valumavesiä. Näin uskovat Suomen ympäristökeskus Syke ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk.

    Syke ja Jamk ovat käynnistäneet yhteishankkeen, jossa tutkitaan biopolymeeripohjaisten saostuskemikaalien kykyä sitoa ravinteita. Samalla selvitetään, millaiset ovat näin syntyvän lietteen lannoitusominaisuudet.

    Lisäksi kaksivuotisessa hankkeessa kartoitetaan kotimaisia biopolymeerilähteitä. Niiden ympärille olisi mahdollista rakentaa uutta liiketoimintaa.

    Saostukseen soveltuvia biopolymeerejä syntyy runsaasti teollisuuden sivujakeina. Toistaiseksi kotimaisista raaka-aineista ei kuitenkaan jalosteta vesien käsittelyyn soveltuvia biopolymeerejä.

    Jätevesien saostukseen käytetään tyypillisesti alumiini- ja rautapohjaisia kemikaaleja. Niihin verrattuna biopolymeerien etuna on raskasmetallittomuus ja biohajoavuus.

    Perinteisten kemikaalien tavoin biopolymeerit eivät sisällä myöskään sulfaattia tai muita suoloja.

    Tämän vuoksi biopolymeereillä saostettuja jätevesilietteitä on helpompi käyttää lannoittamiseen kuin perinteisillä kemikaaleilla saostettuja lietteitä, Syken ja Jamkin tiedotteessa todetaan.

    Laboratoriokokeiden lisäksi hankkeessa tutkitaan biopolymeerien ravinteidenpitätyskykyä kahdessa pilottikohteessa Tarvaalan biotalouskampuksen kosteikolla Saarijärvellä sekä maatilalla Siikajoen Ruukissa.

    Biopolymeerilietteen soveltuvuutta lannoituskäyttöön testataan Tarvaalan kampuksella.

    Syken ja Jamkin hanke on osa vesienhoidon ja ravinteidenkierrätyksen kärkihankeohjelmaa. Sen rahoittaa ympäristöministeriö.

    Lue myös:

    Kosteikon pohjalta ruopattu maa-aines ei ravitse kasveja

    Rahat loppuivat: Uusille kosteikoille ja perinnemaisemille ei irtoa tukea ensi vuonna

    Artikkelin aiheet
    biopolymeerit
    jätevedet
    vesiensuojelu
    kitiini
    tutkimushanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle