• Miksi suomalaisia sähköyhtiöitä nyt kaatuu? ‒ Kuluttajaviranomainen kertoo, kannattaako enää ottaa määräaikaista sopimusta

    Vuoden sisään jo kolmas suomalainen sähkönmyyjä lopettaa toimintansa. Hengissä säilymisen ratkaisee nyt riskien hallinta ja kyky ennustaa tulevaisuutta.
    Sähkön myynti ei ole auringonlaskun ala, mutta siinä menestyminen vaatii yhä enemmän taitoa.
    Sähkön myynti ei ole auringonlaskun ala, mutta siinä menestyminen vaatii yhä enemmän taitoa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Energia
    27.8.202210:15
    Jarmo Hankivaara

    Lumo Energia lakkauttaa toimintansa syyskuussa, mikä jatkaa suomalaisten sähköyhtiöiden alasajoja. Joulukuussa 2021 kaatui Energia 247, jonka asiakkaita siirrettiin juuri Lumolle. Heinäkuussa 2022 puolestaan asetettiin konkurssiin Fi-Nergy Voima Oy, jolla oli isoja ongelmia jo vuosi sitten.

    Kaikkia näitä kolme toimijaa yhdistää se, että yritykset olivat sähkön välittäjiä vailla omaa tuotantoa – mikä ei ole perimmäinen syy ongelmiin. Sähköä myyvät yritykset kärsivät nyt sähkön hinnan turbulenssista, josta selviäminen vaatii kykyä ennustaa tulevaa ja hallita riskejä.

    Johtaja Antti Paananen Energiavirastosta laskeskelee, että sähköä myyviä yrityksiä on Suomessa yhä noin 60. Määrä on laskemaan päin, mutta jatkuuko trendi?

    ”En ota kantaa, kaatuuko lisää sähkönmyyjiä. Sanotaan näin, että ei se ole poissuljettua”, sanoo Paananen.

    Hänen mukaansa riskien hallinta on sähkönmyyjien ydintoimintaa, eikä siinä iso ole välttämättä turvassa virhearvoilta yhtään paremmin kuin pienikään.

    ”Isolla yhtiöillä voi olla pelissä tosi isot summat, kun taas esimerkiksi jollain pienellä taas riskit on ehkä osattu pitää pienempinä.”

    Isolla firmalla on omasta takaa markkinoiden heiluntaan ja sähkön ostoon perehtyneitä ammattilaisia. Toisaalta pienet yhtiöt ostavat pätevää asiantuntijapalvelua ulkoa, eivätkä automaattisesti ole alakynnessä.

    Tulevaisuus on epävarma ja vaikeasti ennustettava sekä asiakkaan että sähköyhtiön näkökulmasta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtava asiantuntija Jukka Kaakkola antaa yhden ohjeen.

    ”Olisin nyt varovainen tekemään määräaikaisia kahden vuoden sopimuksia. Toisaalta ei ole poissuljettua, etteivätkö hinnat nousisi jatkossa vielä nykyisestäkin.”

    Lue lisää:

    Sähköyhtiö Lumo Energia lopettaa toimintansa – ”Tiedotamme asiakkaitamme heti, kun meillä on asiasta lisätietoa”

    Energiavirasto kehottaa Fi-Nergy Voiman ja 365 Hankinnan asiakkaita valitsemaan pikaisesti uuden sähkönmyyjän – Fingrid on purkanut yritysten tasepalvelusopimuksen

    Sähkösopimuksen hintakatto toi Topi Kokkilan tilalle merkittävän edun: ”Vuosittain useiden tuhansien eurojen säästöt”

    Sähkönkäyttäjien toimitusjohtaja Iltalehdessä: Fortum seisottaa Meri-Porin voimalaa pitääkseen sähkön hintaa korkealla

    Artikkelin aiheet
    sähköyhtiöt
    energiakriisi
    sähkösopimus
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    Energiavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi