• NoHon toimitusjohtaja Aku Vikström siirtyy elintarvikeyhtiö Orkla Foods Europen johtoon

    Aku Vikström aloittaa Orkla Foods Europen toimitusjohtajana viimeistään syyskuun alussa.
    Vikström siirtyy Orkla Foods Europen toimitusjohtajaksi viimeistään syyskuun alussa. LEHTIKUVA / Anni Ågren.
    Vikström siirtyy Orkla Foods Europen toimitusjohtajaksi viimeistään syyskuun alussa. LEHTIKUVA / Anni Ågren.  
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    20.3.202411:28
    STT–

    Ravintolayhtiö NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström jättää tehtävänsä, yhtiö kertoi tiedotteessa keskiviikkona.

    Vikström siirtyy Orkla Foods Europen toimitusjohtajaksi viimeistään syyskuun alussa.

    ”Aku Vikström on yhdessä johtoryhmämme kanssa tehnyt erinomaista työtä ja ollut keskeisessä roolissa synnyttämässä NoHo Partnersin tarinaa ensin kahden suuren ravintolayhtiön, Restamaxin ja Royal Ravintoloiden yhdistymisessä ja sen jälkeen johtamalla yhtiön läpi koronapandemian vaikeissa olosuhteissa, kommentoi asiaa NoHo Partnersin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine tiedotteessa.

    Yhtiön hallitus on aloittanut Vikströmin seuraajan etsinnän.

    Orkla Foods Europe toimii Pohjoismaissa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa. Yhtiö omistaa useita tunnettuja paikallisia tuotemerkkejä, kuten Grandiosan, Abban ja Felixin.

    Suomessa yhtiö valmistaa Vaajakoskella Pandan makeisia sekä Taffel-perunalastuja ja muita perunatuotteita Ahvenanmaalla.

    Lisää aiheesta
    • Pasi Flinkman aloittaa Raision toimitusjohtajana 15. kesäkuuta.

      Elintarviketeollisuus | Raisio nappasi uuden toimitusjohtajan Orklasta

    • Sipsit maistuvat suomalaisille erityisesti viikonloppuisin. Ikisuosikkeihin kuuluvat Broadway-nimellä myytävät perunalastut.

      Ruoka | Suomalaiset mutustavat vuosi vuodelta enemmän sipsejä – maan ensimmäiset sipsit pakattiin Ahvenanmaalla käsityönä

    • Uutena toimitusjohtajana aloittaa Pasi Flinkman.

      Orkla Suomen toimitusjohtaja vaihtuu – Rabbe Wikström siirtyy syrjään

    Artikkelin aiheet
    Aku Vikström
    NoHo Partners
    Orkla Foods Europe
    johtajavaihdos
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle