• Lukijoilta palauteryöppy palvauskiellolle: "Voi tätä byrokratiaa, pah!"

    MT:n lukijat patistavat Suomea hakemaan poikkeuslupaa saunapalvatun lihan myynnille.
    Palvikinkku on monen suomalaisen suurta herkkua.
    Palvikinkku on monen suomalaisen suurta herkkua. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    18.2.201713:07
    Suvi Jylhänlehto

    Maaseudun Tulevaisuus uutisoi perjantaiaamuna, että savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä, mikäli Suomi ei hae EU:sta poikkeuslupaa. Taustalla on syöpää aiheuttavien pah-yhdisteiden kiristyvät raja-arvot. Perinteisessä palvauksessa lihaan tulee pah-yhdisteitä liian paljon.

    "Suomalainen EU-virkamies/lobbari ei ole kyllä aikoihin pelannut suomalaisten pussiin. Pitäisi taistella oman teollisuuden, tuotannon ja etujen puolesta, mutta täällä tuntuu olevan täysin päinvastoin. Esimerkiksi Puolassa kaverit tekee päinvastoin ja talous kasvaa kohisten", Antti Lumme kommentoi.

    Timo Kestin mukaan säädöksiä lobataan sen mukaan, että ne suosisivat isoja toimijoita ja olisivat kohtuuttomia pienille.

    "Jos kyse olisi jostain ranskalaisten patongista, niin maan tuottajat puhaltaisivat yhteen hiileen saman asian vuoksi. Suomessa kuitenkin isot toimijat pääsääntöisesti näkevät samalla alalla olevat pienemmät toimijat vain kilpailijoina, jotka saavatkin joutua vaikeuksiin. Sama kaava näkyy niin alalla kuin alalla aina panimoista palvaamoihin. Se on surullista."

    "Halutaanko meiltä kieltää kaikki?" Kirsi-Terttu Pasanen ihmettelee. "Kuinka monta perheyritystä kaatuu tähänkin kieltoon? Ei hemskutti - Saunapalvi vanhin konsti suolauksen jälkeen. Yritäs tehdä hernekeittoa ilman palvilihaa..."

    Valtaosa uutisia kommentoineista toivoo kauppias Sampo Kaulasen tavoin, että kuluttajat saisivat itse harkita, mitä suuhunsa laittavat. Onhan alkoholin ja tupakankin myynti sallittu.

    Pat Viliko kuitenkin kiittää EU:ta, että syöpää aiheuttavien elintarvikkeiden myyntiä rajoitetaan.

    "Palvata voi aivan hyvin sellaisella menetelmällä josta ei tule pah-yhdisteitä lihaan", hän sanoo.

    Palvikinkun ystävät eivät aio lopettaa herkuttelua. Palvaus jatkuu varmasti ainakin kotioloissa.

    "Sen parempaa ei olekaan kun omassa savusaunassa tehty joulukinkku. Jatkan niin kauan, kun henki pihisee ja opetan mukuloillekin. Voi tätä byrokratiaa. Pah!!" Pasi Koski tuhahtaa.

    Lue myös:

    Savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä - Suomi nihkeä hakemaan poikkeusta EU:sta

    Palvaajayrittäjä: "Jos saunapalvi kielletään Suomi 100 -vuotta kampanjan aikana, niin morjens"

    MTK aikoo puolustaa saunapalvilihaa

    Kauppias Kaulanen suivaantui saunapalvauskiellosta: "Älyttömin tekosyy, minkä olen kuullut"

    Kommentti: Kuka auttaisi pieniä palvaajayrittäjiä?

    Artikkelin aiheet
    saunapalvi
    palvauskielto
    EU
    elintarvikesäädökset
    byrokratia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria