• Sadealueita liikkuu viikonloppuna Suomen yli – Lapissakin sää lauhtuu

    Korkean selänne väistyy lähipäivinä maan keski- ja pohjoisosan yltä, minkä johdosta sateet lisääntyvät ja lämpötila nousee.
    Uutiset|Sää
    24.1.202507:24
    Oskari Rockas & Eero Hallavo

    Etelässä lämpötila palasi alkuviikon jälkeen nopeasti pakkaselta suojan puolelle ja viikonlopun edetessä lämpötilan nollaraja on nousemassa aina Lapin puolelle asti. Lauhtuminen tapahtuu Suomen ylittävien sadealueiden jälkipuolella, kun vallitsevat ilmavirtaukset kääntyvät koko maassa etelän- ja lännenpuoleisiksi voimistaen lauhan ilman syöttöä Suomeen.

    Ensin tänään perjantaina heikko lumisadealue kulkee maan etelä- ja keskiosan yli kohti pohjoista ja samalla lämpötila alkaa nousta maan keskiosassa nollan tuntumaan. Heti perään lauantaina uusi sadealue saapuu lännestä ja liikkuu Suomen yli pohjoiseen.

    Etelässä ja lännessä sade tulee osin rännän- ja vedensekaisena, muuten tiedossa on perjantaita voimakkaampia lumisateita. Pohjoiseen uutta lunta voi kertyä monin paikoin yli 5 senttiä. Samalla lauantai-illaksi lämpötila voi lauhtua Etelä-Lapissakin nollan tuntumaan ja lisäksi tuuli voimistuu päivän aikana koko maassa kohtalaiseksi tai navakaksi.

    Sunnuntaina sateet ovat enemmän kuuroluonteisia ja iltapäivän aikana taivas voi lännessä seljetä. Kun perjantain ja lauantain aikana pakkaslukemat ovat Pohjois- sekä Keski-Lapissa 15–30 asteen tuntumassa, sunnuntaina päivälämpötilat ovat Pohjois-Lapissa pikkupakkasella tai nollan ympäristössä.

    Säätyyppiin ei ole näkyvissä muutosta ensi viikon aikana, mikä tarkoittaa suojasään jatkumista etelässä ja suojan sekä pakkassään vaihtelua maan keski- ja pohjoisosassa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Karhu ei lähtökohtaisesti lähde talviuniensa aikana minnekään. Häiriö ympäristössä tai pesän muuttuminen elinkelvottomaksi voi saada kontion hakemaan uutta sijaa.

      Eläimet ja kasvit | Lauha keli voi saada karhun nousemaan pesästä, jos ikävä vesivahinko sattuu tapahtumaan

    • Syvää lunta etsivän on tänä talvena ollut pakko mennä Lappiin, sillä Sodankylän eteläpuolella ei puolen metrin lumiraja ole toistaiseksi rikkoontunut.

      Sää | Avoimet merialueet voivat lisätä lumisateen voimaa

    • Sää | Vaihteleva sää voi jatkua pitkään – ennusteiden mukaan paukkupakkasta ei tänä talvena saada

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen sää
    sadealueet
    Lapin sää
    lauhtuminen
    ilmavirtaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita