

Ensi vuoden verotus on keskituloiselle palkansaajalle korkeampi kuin kertaakaan ainakaan edellisen kymmenen vuoden aikana, kun huomioidaan sekä ansiotulo- että kulutusverot.
Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan verokoneen laskelmista. Verokone on ollut käytössä kymmenen vuotta, ja ensi vuoden verotus on kireintä sen historian aikana.
Palkansaajan verotus nousee huomattavasti, kun otetaan huomioon ansiotuloverojen lisäksi myös kulutusverot, kuten arvonlisävero.
Evan esimerkkilaskelmassa on käytetty keskituloista henkilöä, joka tienaa kuukausipalkkana bruttona 3 746 euroa, maksaa keskimääräistä kuntaveroa ja kuluttaa kaikki tulonsa keskimääräisen kulutuskorin mukaisesti.
Veroprosentiksi muodostuu tällöin 43,7 prosenttia, mikä on korkein Evan verokoneen kymmenvuotisen historian aikana.
Keskimääräisen palkansaajan verotus kiristyy muun muassa hallituksen viime kehysriihessä päättämien kulutusverojen kiristysten takia, joista osa tuli voimaan jo syksyllä 2024.