• Kouvolan Sanomat: Hevonen säikähti traktoria – kuoli myöhemmin eläinsairaalassa

    Islanninhevonen loukkaantui vakavasti ja se jouduttiin lopettamaan.
    Traktoria säikähtänyt hevonen vietiin Viikin eläinsairaalaan, jossa se piti lopettaa.
    Traktoria säikähtänyt hevonen vietiin Viikin eläinsairaalaan, jossa se piti lopettaa. Kuva: Elina Paavola
    Uutiset|Hevoset
    7.8.202421:30
    Kristiina Antell

    Kouvolan Aitomäessä tapahtui keskiviikkona 31. heinäkuuta hevosen kuolemaan johtanut onnettomuus.

    Hevonen loukkaantui ohitustilanteen seurauksena vakavasti. Se jouduttiin lopettamaan seuraavana päivänä Viikin eläinsairaalassa, kerrotaan Kouvolan Sanomien uutisessa.

    Onnettomuuspäivänä hevosen omistaja Tiia Nuotio lähti kuusivuotiaan Manna-islanninhevosensa kanssa iltalenkille. Hän kertoo taluttaneensa hevosta riimunarussa, ja tarkoituksena oli nauttia leppoisasta kävelylenkistä tutuksi tulleella reitillä.

    Traktori lähestyi kaksikkoa, ja Nuotio kuvitteli sen antavan tilaa sekä odottavan, kunnes he ovat päässeet väistymään väljempään kohtaan pois tieltä.

    Traktori ei kuitenkaan hidastanut, vaan jatkoi lähestymistä suurella nopeudella. Nuotio yritti rauhoitella hevosta, mutta traktorin ollessa kohdalla hevonen pääsi irti.

    Hevonen löytyi maastoreitin varrelta ja sen jalat vuotivat runsaasti verta. Loukkaantunut issikka vietiin Viikin eläinsairaalaan.

    Sairaalassa Mannalle annettiin yötä vasten ensiapua useiden tuntien ajan. Haavoja oli tullut runsaasti, ja ne olivat vakavia.

    Muun muassa hevosen turpaan oli tullut suurikokoinen haava, joka jouduttiin tikkaamaan umpeen, Nuotio kertoo Kouvolan Sanomille.

    ”Eläinlääkärit epäilivät, että Manna oli pakokauhussaan juossut itsensä nurin.”

    ”Valitettavasti Mannan vammat olivat niin vaikeita ja laajoja, ettei toipumisennustetta ollut”, Nuotio toteaa Kouvolan Sanomille.

    Nuotio kehottaa jokaista tiellä liikkujaa ottamaan muut huomioon, jotta vastaavia onnettomuuksia ei tapahtuisi jatkossa.

    ”Kohdatessaan hevosen liikenteessä, tulee vauhtia hidastaa tarpeeksi, pitää hevoseen reilu turvaväli ja ohittaa se riittävän etäältä”, painottaa Nuotio Kouvolan Sanomille.

    Kouvolan Sanomat: Vaarallinen ohitustilanne johti hevosen kuolemaan Aitomäessä

    Lisää aiheesta
    • Susia kuolee liikenteessä vuosittain. Arkistokuvan susi ei liity tapaukseen.

      Liikenne | Hämeessä harvinainen liikenneonnettomuus – susi jäi auton alle

    • Syksyllä pimeys ja sääolosuhteet vaikeuttavat hirvieläinten havaitsemista tienvarsilla.

      Metsästysaikaan hirvi voi rynnätä tielle paetessaan henkensä edestä, varaa autoosi tämä apu pahimman varalle

    Artikkelin aiheet
    hevonen
    liikenneonnettomuus
    Kouvola
    islanninhevonen
    eläinsairaala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria