• Huthit iskevät talouden elpymiseen − kolmannes maailman konttiliikenteestä käyttää Suezin kanavaa

    Iskut kärjistävät Lähi-idän valtapeliä.
    Tilaajalle
    Kolmannes maailman konttiliikenteestä kulkee Suezin kanavan kautta.
    Kolmannes maailman konttiliikenteestä kulkee Suezin kanavan kautta. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Politiikka
    14.1.202411:12
    Analyysi
    Jarmo Palokallio

    Jemenin huthi-kapinallisten laivaiskut onnistuivat yli odotusten. Ne horjuttivat maailman talouskasvua ja pakottivat länsimaat vastatoimiin.

    Iranin tukemat huthit alkoivat häiritä Punaisenmeren laivaliikennettä viime vuoden lopulla. Huthien mukaan laivaiskut tukivat Israeliin väkivaltaisen yllätyshyökkäyksen tehneitä palestiinalaisia.

    Toistaiseksi huthit ovat käyttäneet iskuissaan lähinnä kevyitä lennokkeja, joiden varsinaiset tuhot ovat jääneet vähäisiksi. Maailman talouden kannalta sissisodan siirtyminen on merelle on kuitenkin saanut valtavan merkityksen.

    Iskujen voi siten todeta onnistuneen erinomaisesti.

    Huthien hyökkäykset nousivat otsikoihin kaikkialla, sillä ne osuivat yhteen maailmantalouden tärkeimpään väylään. Suezin kanavan kautta kulkee noin kolmannes maailman konttiliikenteestä.

    Öljyn hinta lähti nousuun ja erilaiset tavaratoimitukset hidastuivat, kun varustamot alkoivat karttaa Suezin kanavan ja Punaisenmeren kautta kulkevaa reittiä.

    Laivaiskujen vaikutukset näkyivät välittömästi. Öljyn hinta lähti nousuun ja erilaiset tavaratoimitukset hidastuivat, kun varustamot alkoivat karttaa Suezin kanavan ja Punaisenmeren kautta kulkevaa reittiä.

    Iranin ja huthien alkuperäiseen käsikirjoitukseen kuului länsimaiden entistä tiukempi sitominen Palestiinan kriisiin. Siinäkin kauppalaivoihin suunnatut ohjukset tekivät tehtävänsä.

    EU ja Nato alkoivat pohtia merenkulkua turvaavia toimia. Niiden päätöksenteko oli kuitenkin normaalin takkuista.

    Yhdysvallat joutui siten jälleen kerran ottamaan maailmanpoliisin viitan harteilleen. Yhdysvaltain ja Britannian koneet ja ohjukset iskivät huthien asemiin ilmasta viime viikon lopulla.

    Jatkossa alueen merenkulun turvaamiseen osallistuvat myös EU-maiden sotalaivat. EU-maista ainakin Ranskan sotalaivat ovat jo toimineet alueella.

    Huthien propagandavastaavat uhosivat välittömästi kostavansa iskut länsimaille. Se voi jäädä puheeksi, sillä huthit tietävät sen merkitsevän länsimaiden entistä massiivisempaa vastaiskua.

    Varsinaisesti koko episodissa on kyse valtapelistä, jonka taustalla häärivät alueella valtaa käyttävät Iran ja Saudi-Arabia sekä varsinaiset suurvallat.

    Sekä Gazan että Punaisenmeren tapahtumien taustalla on Iran, joka on ulkoistanut likaiset operaationsa palestiinalaisille Hizbollahille ja Hamasille sekä tässä tapauksessa hutheille.

    Iran pitää vihollisinaan Israelia ja Saudi-Arabiaa ja niitä tukevia Yhdysvaltoja.

    Venäjä sekoittaa peliä parhaansa mukaan. Sille on etua, että länsimaat joutuvat sitomaan itsensä Lähi-idän loppumattomiin kriiseihin.

    Venäjä sekoittaa peliä parhaansa mukaan. Sille on etua, että länsimaat joutuvat sitomaan itsensä Lähi-idän loppumattomiin kriiseihin.

    Venäjälle sopii myös, että kriisi heikentää länsimaiden talouskasvua. Samalla tyytymättömyys länsimaissa kasvaa ja tuki Ukrainalle vähenee.

    Iran on toimittanut Venäjälle myös sotatarvikkeita, kuten lennokkeja. Kyse on samoista räjähdedrooneista, joita huthit ovat käyttäneet.

    Oma lukunsa on, ettei kukaan pelureista halua kärjistää kriisiä liikaa. Sen paremmin Iran, Saudit kuin Yhdysvallatkaan eivät halua täysimittaista sotaa huthien takia.

    Myös Venäjä joutuu jarruttelemaan, sillä kansainvälisen merenkulun vaikeutuminen ja talousnäkyminen heikentyminen iskee kipeästi sitä tukevaan Kiinaan.

    Kiina jos kuka tarvitsee toimivaa meriliikennettä. Siksi Kiina tuskin katsoo hyvällä huthien laivahyökkäyksiä.

    Lisää aiheesta
    • Ilmastonmuutos ja muut ympäristöhaasteet vaikuttavat myös laivaliikenteeseen. Lehtikuva / Roni Rekomaa

      Koska ilman rahtilaivoja ei kaupassa ole banaaneja, päästöjen vähentämiseen tarvitaan uutta teknologiaa

    • HKScanilla on Suezin ruuhkassa sikaa ja siipikarjaa.

      Myös HKScanilla on 80 kontillista lihaa jumissa Suezin kanavassa – "Laivaajat miettivät, pitääkö lähteä Afrikan ympäri"

    • Junnikkala Oy:n tuliterän Oulun sahan tuotantoa käynnistetään parhaillaan.

      Metsäteollisuus | Kilpailu pohjoisen puusta kiristyy: Junnikkala käynnistää uutta sahaansa Oulussa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa