• Pääomaa Suomeen,verot ulkomaille

    Uutiset
    21.12.201515:00
    Jouko Kyytsönen

    Suomen kannalta katsoen pääomasijoituksen suurin etu on, että tänne saadaan pääomaa. ”Sitä ei ole koskaan liikaa”, Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius sanoo.

    ”Usein sijoittaja tuo myös tietoa ja yhteyksiä sekä kokemusta alalta, jolloin yritys menestyy paremmin. Haittapuoli on se, että verot maksetaan useimmiten ulkomaille tai kierrätetään niin, että veroja ei juuri makseta.”

    Usein yhtiön pitoaika on varsin lyhyt, viitisen vuotta. ”Jos sinä aikana keskitytään vain tuloksen kohentamiseen ja unohdetaan esimerkiksi tuotekehitys, tulos on kehno.”

    ”Toisaalta jos sijoittaja tarjoaa tietoa ja pyrkii laajentamaan, tilanne on hyvä”, Rothovius sanoo.

    Verotuksen merkitys on olennainen. ”Suomalainen sijoittaja ei pärjää, jos maksaa täydet verot Suomeen, kun kilpailijana on ulkomainen vähän veroa maksava sijoittaja.”

    Kuopiossa toimiva lääkealan yrittäjä ja myös sijoittajayhtiössä toiminut Jorma Pylkkänen neuvoo, mihin yrittäjän kannattaa kiinnittää huomiota valitessaan pääomasijoittajaa.

    Pylkkäsen mukaan yrittäjän kannattaa selvittää, miten pääomasijoittaja on pärjännyt omalla alallaan ja kuinka mones rahasto yhtiöllä on meneillään.

    Kun rahastot Suomessa yleisimmin ovat 10-vuotisia, kannattaa myös selvittää montako vuotta elinaikaa on jäljellä rahastolla, josta sijoitus on tarkoitus tehdä. Mitä vähemmän aikaa, sitä kiireempi sijoittajalla on päästä yrityksestä eroon. Osalla sijoittajista on vain yksi rahasto.

    Pylkkänen neuvoo yrittäjää soittamaan vertaisyrityksille ja kuuntelemaan kokemuksia sijoittajasta. Uuden hallitusjäsenen taustat kannattaa selvittää ja miettiä myös kansainvälisiä sijoittajia.

    Suomen pääomasijoitusyhdistyksen FVCA:n kotisivuilta saa myös tietoa sijoittajista.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pääomasijoittaminen
    verotus
    sijoittajat
    Suomi
    yritystalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle