• Valmet lomauttaa Suomessa yli 2 000 työntekijää

    Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana.
    Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.
    Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Talous
    21.5.202611:58
    STT

    Konepajayhtiö Valmet on saanut päätökseen lomautuksia koskevat muutosneuvottelut.

    Yhtiö lomauttaa Suomessa noin 2 400 työntekijää. Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana.

    Valmetin mukaan tavoitteena on turvata yhtiön kannattavuus ja kilpailukyky sopeuttamalla kapasiteettia ennakoitua matalampaan työkuormaan. Työkuormaan vaikuttavat muun muassa asiakkaista johtuvat projektien siirtymiset sekä paperi- ja kartonkikonemarkkinoiden heikko kysyntä.

    Yhtiö kertoi huhtikuun lopulla, että muutosneuvottelujen piirissä oli noin 2 400 työntekijää kaikista henkilöstöryhmistä useilla paikkakunnilla Suomessa.

    Valmetilla on Suomessa noin 5 900 työntekijää.

    Lisää aiheesta
    • Valmetin mukaan mahdollisten lomautusten arvioidaan tuottavan noin kahdeksan miljoonan euron kustannussäästöt tänä vuonna. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.

      Koneet ja kulkuneuvot | Valmet aloittaa neuvottelut lomautuksista, jotka koskevat 2 400 työntekijää

    Artikkelin aiheet
    Valmet
    lomautukset
    koneteollisuus
    työmarkkinat
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria