• Kuntien päätöksentekoon perehtyneellä professorilla on yksi keino, jolla voi ehkäistä sitä, että kunta joutuu ongelmiin: ”Poliittiset päättäjät eivät aina välttämättä itsekään ole varmoja”

    Poliittisen johdon on tärkeä ymmärtää oma roolinsa kokonaisuudessa.
    Tilaajalle
    Johtajasopimuksen pitäisi olla sellainen, että siitä käyvät selkeästi ilmi kuntajohtajalle asetetut odotukset sekä se, miten työn tulosta mitataan ja arvioidaan.
    Johtajasopimuksen pitäisi olla sellainen, että siitä käyvät selkeästi ilmi kuntajohtajalle asetetut odotukset sekä se, miten työn tulosta mitataan ja arvioidaan.  Kuva: Paula Liesmäki
    Uutiset|Politiikka
    23.2.202315:00
    Matti Tuominen

    Jotta kunta ei joutuisi ongelmiin, sekä kunnanjohtajan että kunnan poliittisen johdon on oltava tietoisia siitä, mitä toinen osapuoli itseltä odottaa. Poliittisen johdon on tärkeä ymmärtää oma roolinsa kokonaisuudessa.

    On olemassa yksi asia, joka auttaisi kuntajohdon työnjaon selkiyttämisessä. Ongelma on, että monissa kunnissa se ei saa osakseen ansaitsemaansa huomiota. Kyse on johtajasopimuksesta.

    Tampereen yliopiston kunta- ja aluejohtamisen professori Arto Haveri sanoo, että monessa kunnassa johtajasopimusta ei tehdä kunnolla, vaan siinä sovitaan ainoastaan perusasioista, kuten erokorvauksesta.

    Johtajasopimuksen pitäisi olla sellainen, että siitä käyvät selkeästi ilmi kuntajohtajalle asetetut odotukset sekä se, miten työn tulosta mitataan ja arvioidaan.

    Sopimuksen tekemistä olisi hyvä edeltää kunnan luottamusjohdon ja kunnanjohtajan välinen perusteellinen keskustelu tavoitteista ja odotuksista. Jatkossa tavoitteista ja odotuksista on tärkeää keskustella säännöllisesti.

    Miksi johtajasopimukseen ei sitten kiinnitetä riittävästi huomiota? Professori Haverin arvion mukaan taustalla voi olla huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä tai epätietoisuus siitä, millainen olisi sopiva työnjako.

    ”Poliittiset päättäjät eivät aina välttämättä itsekään ole varmoja siitä, mihin asioihin he haluavat kuntajohtajan keskittyvän”, Haveri pohtii.

    Hallintosäännön avulla kuntapolitiikan tekemiseen voidaan rakentaa vuorovaikutuksen paikkoja. Käytännössä kyse on siitä, että täsmennetään, ketkä keskusteluita eri asioista käyvät sekä missä ja milloin näitä keskusteluita käydään.

    ”Kannattaisi miettiä, tarjoaako kunnan johtamisjärjestelmä luontaisia areenoita, joissa asioista voidaan keskustella päätösprosessin eri vaiheissa, jotta kaikki osapuolet saavat mahdollisimman paljon tietoa niistä asioista, joita on meneillään”, Haveri vinkkaa.

    Tampereen yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan kuntien johtamiskriiseissä yksi keskeinen syy on, että kunnissa ei käydä riittävän ajoissa riittävän runsasta vuoropuhelua mahdollisesti kiistaa aiheuttavista asioista.

    ”Vaikka se saattaa tuntua siltä, että siihen menee kaikki luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden aika, pitää vain käydä sitä keskustelua”, Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Majava kannustaa.

    Lisää aiheesta
    • Kuntatyössä erimielisyydet kiteytyvät usein virkamiesten ja valtuutettujen vastakkainasetteluun.

      Uuvuttava riitely hapattaa kuntademokratiaa – "Ihmisiä on liikkeellä väärillä ja erikoisilla motiiveilla"

    Artikkelin aiheet
    kuntien päätöksenteko
    johtajasopimus
    Arto Haveri
    kuntajohtaminen
    Tampereen yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa