• Onnettomuustutkintakeskus päättää alkuviikolla, aloitetaanko Gracen karilleajosta onnettomuustutkinta

    Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan.
    Ennen kuin päätös tehdään, Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan.
    Ennen kuin päätös tehdään, Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan. Kuva: LEHTIKUVA / Niclas Nordlund
    Uutiset
    22.11.202016:44
    STT

    Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan ensi viikolla selviää, aloitetaanko Viking Linen matkustaja-autolautta Viking Gracen karilleajosta onnettomuustutkinta.

    "Eilen kun saatiin tieto siitä, että tällainen iso ruotsinlaiva on saanut pohjakosketuksen, niin oli heti selvää, että tapahtumaa lähdetään selvittelemään alustavalla tutkinnalla", Nurmi sanoi STT:lle.

    "Alustava tutkinta on meidän lainmukainen termimme. Se tarkoittaa sitä, että tartumme onnettomuuteen sen selvittämiseksi, onko tämä tutkittava tapaus vai ei", Nurmi jatkaa.

    Vaikka heti haverin jälkeen oli selvää, ettei kyseessä ole kansainvälisten säädösten tarkoittama vakava merionnettomuus, voi Onnettomuustukintakeskus silti aloittaa tutkinnan.

    "Meillä on toimivalta ottaa tutkittavaksi myös muita onnettomuuksia ja vaaratilanteita. Silloin keskeinen arvioitava tekijä on se, onko tästä saatavilla sellaisia turvallisuushyötyä, jotka auttavat merenkulun ja yleisen turvallisuuden kehittämisessä."

    Ennen kuin päätös tehdään, Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan.

    "Tähän menee yleensä muutamia päiviä. Tuossa alkuviikolla, ehkä keskiviikkoon mennessä, ratkaisu on tehty", Nurmi uskoo.

    Vaikka kyseessä on jo toinen onnettomuus merellä lyhyen ajan sisällä, Nurmi ei usko laivamatkustamisen muuttuneen turvattomaksi.

    "Tämä tietysti herättää huolta ja pelkoa matkustajissa, mutta ei ole mitään sellaista ilmiötä näköpiirissä, että merenkulku olisi muuttunut vaarallisemmaksi."

    Artikkelin aiheet
    Onnettomuustutkintakeskus
    Viking Grace
    meri
    merionnettomuus
    turvallisuustutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle