• MTK kaipaa lisää sudenkaatolupia

    Susia on Suomessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) arvion mukaan 150–160 yksilöä. Vuonna 2011 susihavaintoja tehtiin 4 647. Markku Vuorikari
    Susia on Suomessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) arvion mukaan 150–160 yksilöä. Vuonna 2011 susihavaintoja tehtiin 4 647. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    1.2.201315:00
    Aimo Vainio

    Suomen suurpetopolitiikka kaipaa lupakiintiöitä koko maan alueelle, jotta kantoja voidaan säädellä jo ennen kuin ongelmia esiintyy, esittää MTK.

    Järjestön mielestä esimerkiksi susikanta kestää 40–50 eläimen poistamisen ilman, että kanta heikentyisi.

    ”Jos suden metsästämiseen saataisiin kannanhoidollisia lupia, suden arkuus ihmistä kohtaan lisääntyisi ja ongelmat vähentyisivät”, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen sanoo.

    MTK:n mukaan suurpedot koetaan monilla alueilla vaaraksi ihmisten turvallisuudelle, eikä kantoja säätelevä riistapolitiikka enää ole viranomaisten hallinnassa.

    Lupien avulla liian rohkeat yksilöt voitaisiin poistaa. Nykyinen järjestelmä ei anna siihen mahdollisuutta.

    ”Nykyisin kaatoluvan voi saada vasta kun ongelmia jo on, eikä paikallista joustoa ole. Jos viranomainen jälkijättöisesti antaa luvan, ei susista tule luontaisesti ihmisarkoja”, Puttonen selventää.

    MTK:n mielestä suurpetoja on Suomessa liikaa.

    ”Suden, karhun ja ilveksen kannat ovat kasvaneet yli tavoitteiden. Ei petokantoja mikään uhkaa”, Puttonen sanoo.

    Vuonna 1996 suurpetojen määrälle asetettiin tavoitteet. Suden, karhun ja ilveksen kannat oli tarkoitus saada kasvamaan.

    Karhujen määräksi tavoiteltiin tuhatta vuoteen 2010 mennessä, nyt niitä on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) mukaan 1330–1445. Vastaavasti ilveksiä on noin 1 500 yksilöä yli tavoitteen.

    Ahmojen määrä ei ole tavoitetta saavuttanut, mutta kanta on kasvanut vuodesta 1995.

    Susien määrästä ei ollut tarkkoja lukuja, mutta kasvua tavoiteltiin. Katsottiin, että kannan annettaisiin kasvaa Sisä- ja Länsi-Suomessa.

    Susikanta vuonna 1995 oli työryhmän raportin mukaan noin 140 yksilöä. Viimeisin Rktl:n arvio susien määrästä on on maaliskuulta 2012. Silloin Rktl arvioi susien vähimmäismääräksi 150–160 yksilöä.

    Arvio on kuitenkin epävarma.

    ”Riistahallinnon tilastoimat susihavainnot ovat samaan aikaan määrältään nelinkertaistuneet”, Puttonen sanoo.

    Puttonen on saanut pedoista runsaasti palautetta jäseniltä, sen jälkeen kun Perhossa salametsästettiin susia toissa viikolla. Viesti on ollut, että kentällä on huoli turvallisuudesta.

    MTK:n mielestä ihmiset eivät enää luota viranomaisiin petoasiassa.

    ”Viime päivien tapahtumat ovat olleet dramaattisia, mutta ongelma on ollut tiedossa pitkään”, Puttonen sanoo.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    MTK
    susi
    suurpedot
    metsästysluvat
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria