• Selluloosatekniikan emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut 86-vuotiaana

    Merkittävän uran keksijänä tehnyt Gullichsen oli myös A. Ahlströmin perheyhtiön hallituksen pitkäaikainen jäsen ja puheenjohtaja.
    Aalto-yliopiston selluloosatekniikan emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut. Kuva vuodelta 2007. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Aalto-yliopiston selluloosatekniikan emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut. Kuva vuodelta 2007. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    15.5.202307:48
    STT–

    Aalto-yliopiston selluloosatekniikan emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut, kertoo A. Ahlström Oy verkkosivuillaan. Gullichsen kuoli lauantaina 86 vuoden iässä.

    Merkittävän uran keksijänä tehnyt Gullichsen oli myös A. Ahlströmin perheyhtiön hallituksen pitkäaikainen jäsen ja puheenjohtaja.

    Yhtiön tiedotteen mukaan Gullichsen ratkoi elämänsä aikana puunjalostusteollisuuden laatuun ja ympäristöön liittyviä ongelmia. Hänen kerrotaan rekisteröineen yli 60 patenttia ja julkaisseen yli 180 tieteellistä artikkelia.

    Hän on saanut työstään palkintoja ja kunnianosoituksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

    Gullichsen oli myös kansainvälisesti tunnettu kilpapurjehtija 5.5m-luokassa. Hän muun muassa osallistui Tokion olympialaisiin vuonna 1964 ja voitti hopeaa Sydneyn MM-kilpailuissa vuonna 2005.

    Johan Gullichsenin vanhemmat olivat Alvar Aallon huonekaluja myyvää Artekiakin perustamassa ollut taidemesenaatti Maire Gullichsen ja vuorineuvos Harry Gullichsen. Edesmenneen emeritusprofessorin tytär on tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsen.

    Artikkelin aiheet
    Johan Gullichsen
    Aalto-yliopisto
    A. Ahlström
    selluloosatekniikka
    kilpapurjehdus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle