• Liikenneuudistus helpottaisi traktorikuljetuksia

    Liikennelupaa ei jatkossa vaadittaisi enintään 40 kilometriä tunnissa kulkevilta traktoreilta. SKAL vastustaa esitystä.
    Liikennemarkkinoiden lainsäädännön uudistuksen on tarkoitus helpottaa markkinoille tuloa ja purkaa sääntelyä.
    Liikennemarkkinoiden lainsäädännön uudistuksen on tarkoitus helpottaa markkinoille tuloa ja purkaa sääntelyä. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    18.4.201618:53
    Tuure Kiviranta

    Kaupallisilta traktorikuljetuksilta vaaditaan nykyisin liikennelupa.

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) maanantaina esittelemässä uudistuksessa ehdotetaan, että enintään 40 kilometriä tunnissa liikkuvilla traktoreilla tehtäviin kuljetuksiin ei tarvita lupaa. Myös vaatimus yrittäjäkurssista poistetaan.

    Muutoksella tavoitellaan uutta liiketoimintaa, sen katsotaan madaltavan alalletulokynnystä.

    Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mielestä luvat tulee säilyttää. SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtosen mielestä LVM:n esitys ei tue kotimaista yrittäjyyttä eikä kansantaloutta. Lehtonen ihmettelee myös traktoreiden vapauttamista tavaraliikenneluvasta, sillä säännös otettiin lakiin alle kaksi vuotta sitten yhdenvertaisten kuljetusmarkkinoiden nimissä.

    Artikkelin aiheet
    liikenneuudistus
    traktorit
    liikennelupa
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    SKAL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria