• Koronakriisi aiheuttamassa poliittisen kriisin Espanjassa – vähemmistöhallituksen toimia vastaan protestoidaan laajalti

    Espanjassa hallituksen tilanne on eurooppalaisittain poikkeuksellinen: sen kannatuksessa kriisi ei ole näkynyt positiivisesti.
    Pääministeri Pedro Sanchezin vähemmistöhallituksen on ollut vaikea saada tukea esittämilleen toimille. Kuvassa mielenosoittajia vastustamassa rajoituksia.
    Pääministeri Pedro Sanchezin vähemmistöhallituksen on ollut vaikea saada tukea esittämilleen toimille. Kuvassa mielenosoittajia vastustamassa rajoituksia. Kuva: Oscar Del Pozo
    Uutiset
    22.5.202020:39
    STT

    Espanjassa koronavirusrajoitukset ja hallituksen epidemiatoimet ovat alkaneet herättää kapinahenkeä kansalaisissa.

    Useissa kaupungeissa tavaksi on tullut osoittaa mieltä ilta-aikaan äänekkäästi kattiloita kolistaen ja vapauksia peräänkuuluttaen.

    Pääministeri Pedro Sanchezin vähemmistöhallitus on Euroopassa poikkeuksellisessa tilanteessa, sillä sen kannatuksessa koronakriisi ei ole näkynyt. Sen sijaan sen on ollut vaikea saada tukea esittämilleen toimille.

    Keskiviikkona sen matkustusrajoituksien jatkoa koskenut esitys keräsi nipin napin enemmistön tuen.

    Sanchezin asemaa onkin kuvattu nyrkkeilyksi kahdessa kehässä: toisessa on vastassa viruspandemia, toisessa poliittinen oppositio. Närkästystä ovat lisänneet pääministerin jälkikäteen paljastuneet pienpuolueiden kanssa tehdyt lehmänkaupat, joilla on pyritty varmistamaan tarvittava tuki tärkeissä äänestyksissä.

    Äärioikeistolainen Vox-puolue on avoimesti osoittanut tukeaan pääministerin eroa vaativille mielenosoittajille. Se aikoo myös järjestää oman automielenosoituksensa lauantaina, jolloin suurten autosaattueiden on määrä ilmaista mieltä useissa Espanjan kaupungeissa.

    Espanja on yksi eteläisen Euroopan maista, joissa koronavirustilanne on ollut poikkeuksellisen paha. Virukseen liittyviä kuolemia on lähes 28 000. Miljoonaa asukasta kohti on kuollut lähes 600 ihmistä.

    Vielä Espanjaa pahemmin korona on koetellut Italiaa, joka on yksi pahiten koronaviruksesta kärsineistä maista maailmassa. Virallisten lukujen mukaan maassa on ollut koronavirukseen liittyviä kuolemia noin 32 500.

    Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia saattaa kuitenkin olla Italiassa lähes 19 000 enemmän kuin on aiemmin ilmoitettu, arvioi maan keskeinen sosiaaliturvalaitos INPS.

    INPS perustelee näkemystä tekemällään selvityksellä, jossa se vertaili tilastoitujen kuolemien määrää eri vuosilta.

    Tämän vuoden maalis-huhtikuussa Italiassa oli tilastoitu lähes 47 000 kuolemaa enemmän kuin yleensä samalla aikavälillä viiden viime vuoden aikana. Kuitenkin vain noin 28 000 kuoleman oli kerrottu liittyvän koronavirukseen.

    Laitoksen mukaan on syytä olettaa, että myös muut keskiarvomääristä poikkeavat noin 19 000 kuolemaa liittyvät suurelta osin epidemiaan.

    Kaikki kuolemat eivät välttämättä selity suoraan koronavirustartunnalla, vaan esimerkiksi sillä, että epidemian aikana ihmiset eivät ole aina saaneet hoitoa muihin sairauksiin. Osa maan sairaaloista ylikuormittui epidemian pahimpina viikkoina.

    Selvityksen perusteella "ylimääräisistä" noin 19 000 kuolemasta valtaosa oli tilastoitu maan pohjoisosassa, johon epidemia osui erityisen rajusti.

    Tilastosivusto Worldometerin mukaan noin 60 miljoonan asukkaan Italiassa kuolemien määrä suhteessa väestön kokoon on yksi maailman synkimpiä. Miljoonaa asukasta kohden Italiassa on kuollut virukseen liittyen 537 ihmistä.

    Suomessa vastaava suhdeluku oli perjantaiaamuna 55.

    Artikkelin aiheet
    Espanja
    koronakriisi
    Pedro Sanchez
    poliittinen kriisi
    mielenosoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria