• Postikiistaa ratkotaan Etelärannan työnantajalinnakkeessa – sopu pyritään löytämään tänään tai viimeistään huomenna

    Painetta ratkaisun löytämiseksi tuo muun muassa AKT:n ahtaajien tukilakko, joka uhkaa hiljentää Suomen satamat torstaiaamuna.
    Postikiistaan ei löytynyt maanantaina sopua. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Postikiistaan ei löytynyt maanantaina sopua. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    26.11.201912:37
    STT

    Postin työehtoriidan ratkomista on jatkettu tänään tiistaina aamuyhdeksästä lähtien työnantajaliitto Paltan toimistolla Eteläranta 10:ssä Helsingissä.

    Neuvotteluissa on mukana ainakin Paltan, Postin sekä Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn edustajia.

    Paltan viestintä- ja kehitysjohtaja Anna Storm kertoi aamulla STT:lle, että neuvottelut jatkuvat tänään niin pitkään kuin on tarpeen. Sopu pyritään löytämään tänään tai viimeistään huomenna aamulla.

    Painetta ratkaisun löytämiseksi tuo muun muassa AKT:n ahtaajien tukilakko, joka uhkaa hiljentää Suomen satamat torstaiaamuna.

    Postin pakettilajittelijoiden asemaa koskevat neuvottelut päättyivät eilen ilman sovun syntymistä. Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi asiasta STT:lle puoli yhden aikaan yöllä.

    PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoi STT:lle aamupäivällä, että postikiistaan haetaan ratkaisua ja neuvotteluja käydään. Hän ei halunnut kommentoida neuvottelujen sisältöä millään tavalla.

    "Kyllä me ratkaisua yritetään tietysti saada aikaiseksi", Nieminen sanoi.

    Nieminen ei ota kantaa siihen, miten lähellä sopua neuvotteluissa oltiin eilen illalla. Hän ei halua myöskään arvioida, millaiset ovat mahdollisuudet ratkaisun löytymiseen tämän päivän aikana.

    Nieminen ei itse ollut aamupäivällä mukana neuvottelupöydässä Etelärannassa.

    Neuvotteluja käytiin eilen maanantaina tiukasti kulissien takana. Paltan ilmoitus oli kuitenkin odotettu, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan neuvotteluosapuolien erimielisyydet kasvoivat maanantai-illan kuluessa.

    Postikiistan keskiössä ovat 700 pakettilajittelijaa, jotka Posti siirsi Posti Palvelut -tytäryhtiöönsä ja Teollisuusliiton ja Medialiiton välisen halvemman työehtosopimuksen piiriin. Pakettilajittelijoiden tilannetta ratkottiin viikonlopun aikana muun muassa neljän työmarkkinakonkarin voimin. Heidän antamassaan ehdotuksessa pakettilajittelijoille olisi tehty yrityskohtainen työehtosopimus, joka olisi ollut Paltan ja PAUn välisen työehtosopimuksen mukainen.

    Media-alan työnantajia edustava Medialiitto kuitenkin vastusti ratkaisuvaihtoehtoa, eikä sopua syntynyt.

    Kiistan ratkaisemiseksi nähtiin maanantaina ainakin kaksi vaihtoehtoa: joko pakettilajittelijat siirrettäisiin takaisin vanhaan PAUn ja Paltan väliseen sopimukseen tai sitten Posti Palvelut tekisi 700 lajittelijan osalta erillisen yrityskohtaisen työehtosopimuksen PAUn kanssa.

    Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin, että pakettilajittelijoita koskeva liikkeenluovutus oltaisiin vetämässä takaisin tavalla, joka tyydyttää myös PAUta.

    Helsingin Sanomien tietojen mukaan Posti, PAU ja Teollisuusliitto olisivat hakeneet ratkaisuksi pakettilajittelijoille hieman samantyyppistä erillisratkaisua, joka sunnuntaina kaatui Medialiiton vastustukseen. HS:n tietojen mukaan ratkaisu olisi eilen alkuillasta saatu jo lähes valmiiksi, mutta PAUssa nousi loppusuoralla epäilyksiä neuvotellusta mallista.

    Artikkelin aiheet
    postikiista
    työehtosopimusneuvottelu
    Posti
    Palta
    PAU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle