• ”Kuusiaidan asiantuntija” UPM:ään

    Uutiset
    10.2.201415:00
    Tiina Taipale

    Heinäkuun lopussa puolustusvoimain komentajan tehtävät jättävä Ari Puheloinen aloittaa metsäyhtiö UPM:n hallituksessa loppukesästä.

    ”Minulta kysyttiin asiaa, ja koska tehtävä on mielenkiintoinen, vastasin myöntävästi. On kiinnostavaa päästä työskentelemään uusien asioiden parissa 44 armeijavuoden jälkeen. Näin minulla on mahdollisuus hyödyntää upseerin monipuolista kokemusta.”

    Isoa murrosta läpikäyvän metsäteollisuuden tilanteeseen ei Puheloinen halua ottaa kantaa vielä tässä vaiheessa. ”Se on kuitenkin varmaa, että kyse on Suomen talouden selkärangoista myös tulevaisuudessa.”

    Puheloinen ei itse omista metsää, mutta puita hän sanoo ”omistavansa”. Hän on istuttanut 70 metrin kuusiaidan omakotitalonsa ympärille.

    ”Kuusiaita vaatii paljon hoitoa, ja sen minä osaan hyvin.”

    Puheloisen seuraajan valinta on käynnissä, ja tarjolla on hänen mukaansa hyviä ehdokkaita.

    Tuleva eläkeläinen ei pelkää, että tekemisestä tulisi pulaa.

    ”Teen asioita pitkälti vapaaehtoispohjalta, mihinkään säännölliseen päivätyöhön en halua enää itseäni sitoa. Tekemistä riittää omakotitalon kunnostamisessa sekä erilaisissa harrastuksissa, kuten kirjallisuuden, liikunnan ja musiikin parissa”, hän ennakoi.

    ”Tosin asevelvollisuuslaki edellyttää, että kenraalina olen isänmaan käytettävissä aina tarvittaessa jatkossakin.”

    TIINA TAIPALE

    Puolustusvoimain komentaja elokuusta 2009 lähtien.

    Jää eläkkeelle elokuussa.

    Palveluspaikkoja ovat

    olleet Uudenmaan rakuuna-

    pataljoona, Panssariprikaati, Etelä-Suomen sotilasläänin

    esikunta, Pääesikunta,

    Puolustusneuvosto ja Itäinen maanpuolustusalue.

    Opiskeli myös sotilaskoulussa

    Neuvostoliitossa 1970-luvulla

    ja palveli apulaissotilasasiamiehenä Suomen Moskovan-suurlähetystössä 1980-luvun lopulla.

    Taipalsaarella 1951 syntynyt Puheloinen on juuriltaan

    maalaispoika. Kaupungissa

    hän on asunut vasta aikuisiällä.

    Kodin perimää on innostus työntekoon.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ari Puheloinen
    UPM
    puolustusvoimat
    metsäteollisuus
    eläkkeelle jääminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle