• Kilpailulla inspiroidaan parvekepuutarhureita

    Vihreä aarteenetsintä alkaa tänään torstaina muutamissa kaupungeissa. Itupiilo-kilpailu jatkuu sunnuntaihin sakka.
    Yrttitarhat voivat lisääntyä kaupungeissa
    Yrttitarhat voivat lisääntyä kaupungeissa Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    31.3.201619:00
    Juhani Viitala

    Espoossa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Porissa, Tampereella ja Turussa pääsee etsimään kätköjä. Nopeimmat löytävät sieltä tarvikkeet vaikkapa oman yrttitarhan perustamiseen.

    IItupiilo-aarteenetsintäpeli innostaa kaupunkilaisia puutarhaharrastuksen pariin. Palkinto auttaa häntä ikkunaviljelyn tai pieneen parvekepuutarhaan.

    Kilpailussa kätköpaikat sijoitetaan niin, että osallistujat tutustuvat samalla lähiympäristössään erilaisiin kohteisiin.

    Mukaan pääsee Facebookin ja Instagramin kautta seuraamalla päivittäin annettavia kuvavihjeitä.

    Kätköistä löytyy paketteja, jotka sisältävät paketit sisältävät luomumultaa sekä esimerkiksi pinaatin, basilikan ja lehtikaalin siemeniä sekä kasvatusohjeita.

    Osallistujien kesken arvotaan lisäksi kaksi pääpalkintoa. Toinen niistä on viljelylaatikko ja toinen viherseinä. Kampanja on osa valtakunnallista Vihervuotta 2016. 

    Projektista vastaavat Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelijat, Viherympäristöliitto sekä Kaupunginpuutarhurien Seura.

    Artikkelin aiheet
    Itupiilo-kilpailu
    parvekepuutarha
    yrttitarha
    Vihervuosi 2016
    kaupunkiviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle