• Nyt kaivataan lisää verta

    Veripalvelun verkkosivuilta voi seurata oman veriryhmänsä veren tarvetta.
    Verenluovutus jouluaikaan on monille perinne.
    Verenluovutus jouluaikaan on monille perinne. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    27.12.201511:19
    STT

    Verenluovuttajia tarvitaan kipeästi myös joulunpyhien jälkeen, muistuttaa Punaisen Ristin veripalvelu.

    Tänään verta voi luovuttaa lähes kaikissa veripalvelutoimistoissa kello 11–17.

    Valtaosaan toimipisteistä voi varata luovutusajan etukäteen verkossa Veripalvelun ajanvarauksen kautta.

    Veripalvelun verkkosivuilta voi seurata oman veriryhmänsä veren tarvetta. Yksi luovuttaja voi auttaa jopa kolmea potilasta.

    Pitkät lomat lisäävät tarvetta

    Kaikki verenluovutuspisteet olivat suljettuina jouluaatosta tapaninpäivään. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi päivää. Tästä syystä verenluovutus on ajankohtaista aina, mutta pitkät lomat lisäävät tarvetta suuresti.

    Verenluovutus jouluaikaan on monille perinne, Veripalvelusta kerrotaan. Verenluovutusreissulle kannattaakin varata reilusti aikaa, sillä välillä verenluovutuksessa saattaa olla jopa ruuhkaa.

    Perusedellytykset verenluovutukselle voi katsoa osoitteesta www.sovinkoluovuttajaksi.fi. Veripalvelu suosittelee testin tekemistä ennen jokaista verenluovutusta.

    Artikkelin aiheet
    verenluovutus
    Veripalvelu
    Punainen Risti
    joulunpyhät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria