• Pamahdus ja valokaari hämmensivät keravalaiset – myös Pirkkalassa ja Oulussa kärvisteltiin eilen illalla ilman sähköjä

    Keravalla oli eilen torstaina noin 14 000, Pirkkalassa 5000 ja Oulussa 1 000 sähkötöntä asiakasta. Kaikki viat on korjattu ja tällä hetkellä ilman sähköä on noin 350 kotia.
    Torstai-iltana sähköttä oli noin 20 000 kotitaloutta. Arkistokuva.
    Torstai-iltana sähköttä oli noin 20 000 kotitaloutta. Arkistokuva. Kuva: Antti Kohonen
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    5.1.202414:00
    Eija Vallinheimo

    Keravalla oli torstaina 4.1. laaja sähkökatkos suurjänniteverkossa. Sähkökatko saatiin korjattua noin kahdessa tunnissa.

    Keravan Energian mukaan Ylikeravan sähköaseman toisella muuntajakentällä tapahtui laiterikko, joka takia sähköverkon suojausjärjestelmä katkaisi sähköt asemalta. Laajemmin Keravalla ja Sipoossa näkynyt lyhyt sekunnin katko johtui Fingridin sähköaseman järjestelmän toiminnasta.

    Keravan Energia kertoo, että sähkökatkon yhteydessä nähtiin pamahdus, valokaari ja höyrypilvi, jotka aiheuttivat keskustelua sosiaalisessa mediassa. Keravan Energian mukaan nämä aiheutuivat siitä, että lämpökattila ajoi itsensä hallitusti alas. Varsinaista tulipaloa ei siis sähköasemalla ollut, mutta palokunta kävi paikalla.

    Keravan eiliset sähkökatkot eivät näkyneet Energiateollisuuden sähkökatkokartalla johtuen tietojärjestelmien yhteensopivuushaasteista.

    Pirkkalan eilisen noin tunnin mittaisen sähkökatkon syyksi on selvinnyt Elenian sähköverkon pylvään rakenteen pettäminen. Kaatunut pylväs sijaitsee Pirkkalassa, kaupungin keskusta-alueen eteläpuolella.

    ”Kyseessä on poikkeuksellinen tapaus. On harvinaista, että nämä niin sanotusti suurijännitteisen jakeluverkon pylväät hajoavat”, kertoo sähköverkkoyhtiö Elenian käyttöpäällikkö Heikki Paananen Aamulehdelle. Tieto viasta saatiin torstai-iltana yhdeksän jälkeen.

    Oulussa myös hieman ennen yhdeksää illalla annetun vikatiedotteen mukaan sähköttömiä asiakkaita oli aluksi vajaa tuhat. Sähköt saatiin palautettua asiakkaille myös siellä reilussa tunnissa. Sähkökatkon aiheutti laitevika, eikä se johtunut pakkasesta tai kasvaneesta sähkönkulutuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkoneet seisovat pakkasessa Torniossa, sillä säiliöön jäätynyt urea sotkee koneiden tietotekniikan.

      Energia | Sähkö on tänään ennätyskallista – kainuulainen saha kiinni, takkojen lämmityksessä vaaranpaikka, Fingrid kehottaa säästämään sähköä

    • Sähkö- ja lämpövoimalat pauhaavat täysillä. Jonkin verran voimaloita on Suomessa huoltotöiden vuoksi poissa käytöstä juuri nyt.

      Sähkö ja lämmitys | Sähkönkulutus ylittää tänään reippaasti viranomaisten pahimmat varautumissuunnitelmat ‒ ”Ollaan siinä tilanteessa, mitä on pelätty”

    • Kotivarasta tulevat ensimmäisinä mieleen säilykkeet, mutta kotivarana kannattaa pitää monenlaista ruokaa, jota tulee syötyä muutenkin ja ostettua varastoon uutta syödyn tilalle.

      Yhteiskunta | Sähkökatkot voivat kestää maalla pahimmillaan päiviä – kotivaran lisäksi myös ensiaputaidot ja liikkuminen pimeässä kuuluvat varautumiseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle