• Kierrätyksestä liiketoimintaa

    Uutiset
    4.7.201416:00
    SARI KESKITALO

    Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan energian kysyntä kasvaa 33, teräksen 80, ruuan 27 ja veden 41 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

    ”Luonnosta on otettava mahdollisimman vähän luonnonvaroja ja ne on pidettävä kierrossa mahdollisimman pitkään. Näin syntyy vähän jätettä ja päästöjä ympäristöön. Toisen jäte on toisen raaka-aine”, johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala sanoo.

    Teknologiateollisuuden asiantuntijan Jouni Lindin mukaan tämä tarkoittaa käytännössä tuotesuunnittelua, materiaalivirtojen kustannusanalyysiä, sivutuotteiden hyödyntämistä, kierrätystä, teknologian käyttöä lajittelussa ja optimointia raaka-ainehankinnoissa.

    Tämä on uusi mahdollisuus liiketoiminnalle.

    Metsäteollisuuden ympäristöasiantuntijan Maija Heikkisen mukaan metsäteollisuus osaa käyttää puun parhaiten hyödyksi. Se on kiertotaloutta parhaimmillaan.

    ”Raaka-aineet käytetään tarkasti hyväksi ja tuotannon sivuvirrat hyödynnetään materiaalina tai energiana,” Heikkinen sanoo.

    Keräyspaperia voidaan kierrättää 4–6 kertaa ennen kuin kuidun laatu, kuten lujuus heikkenee. Metsäteollisuus on biotalouden suunnannäyttäjä.

    Rakentamisessa jo puolestaan nyt on materiaalien käytössä voimakas sääntelyn ote.

    ”Jätepolitiikassa lisätään kierrätystä entisestään ja vähennetään jätteiden määrää”, rakennusteollisuuden ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorinen sanoo.

    Rakennusjätteessä vaatimuksena on 70 prosentin kierrätysaste materiaalikierrätyksenä vuonna 2020.

    Energiamääräysten kehitys näkyy parhaimmin ikkunoiden tuotekehittelyssä.

    SARI KESKITALO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kierrätys
    kiertotalous
    liiketoiminta
    ympäristö
    materiaalien käyttö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle