• SK: Poliisi nappasi neulojen kätkijän? Pidätys Merikarvialla

    Paikkakuntalainen mies ei ole tunnustanut tekoja.
    Neula löytyi myös elintarvikeliikkeen makkarasta.
    Neula löytyi myös elintarvikeliikkeen makkarasta. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    6.11.201819:35
    Kimmo Lundén

    Satakunnan Kansa uutisoi mystisen, ompelukoneen neuloja elintarvikkeisiin kätkeneen miehen pidätyksestä.

    1950-luvulla syntynyt paikkakuntalainen mies ei ole tunnustanut tekoja.

    Miksi joku piilottaisi ompeluneuloja myytävänä oleviin elintarvikkeisiin?

    SK:n haastattelema Kankaanpään poliisin komisario Jouni Uusitalo ei osannut sanoa motivaatiota sabotaasiin, mutta hän kertoi, että tempusta epäilty mies on pidätetty. Mies otettiin kiinni maanantaina ja pidätettiin tänään.

    Poliisi jatkaa epäillyn kuulusteluja keskiviikkona.

    Lokakuun lopulla merikarvialaisista kaupoista ostetuista tuotteista löytyi ompelukoneen neuloja. Neulat löytyivät Merikarvian K-Marketista ostetusta leivästä ja pullapitkosta sekä toisesta elintarvikeliikkeestä ostetusta makkarasta.

    Tapausta on toistaiseksi tutkittu pahoinpitelyn yrityksenä.

    Teon motiivi on toistaiseksi hämärän peitossa.

    Lue lisää: Merikarvian neulavyyhti paisuu – poliisi: Nyt neuloja löytyi jo makkarastakin

    Artikkelin aiheet
    merikarvian neulatapaus
    poliisi
    pidätys
    Satakunta
    rikostutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle